"Mitähän varten tuo sieltä alhaalta tänään viipyy niin kauan", sanoi setä itseksensä, sillä Pekan aamuvihellystä ei vieläkään ollut kuulunut.
Isoisä otti jälleen Klaaran toiselle ja huivit toiselle käsivarrellensa.
"Eteenpäin nyt", sanoi hän käyden itse edellä, "vuohet tulevat meidän kanssamme".
Tämäpä oli Heidin mieleen. Toinen käsivarsi Vienon, toinen Pikun kaulalla astui hän isoisän jäljessä ja vuohet olivat niin mielissään siitä, että kerran taas saivat kulkea Heidin kanssa yhdessä, että sulasta hellyydestä olivat milt'ei litistää hänet.
Ylös laitumelle saavuttuaan näkivät vastatulleet yht'äkkiä vuohien siellä ja täällä penkereillä ryhmissä seisoen rauhallisesti pureskelevan ruohoa ja niitten keskellä Pekan koko pituudessaan lepäävän maassa.
"Toisen kerran minä sinua opetan ohikäymästä, unikko, mitä tämä on?" huusi setä hänelle.
Tämän tutun äänen kuultuaan syöksyi Pekka pystyyn.
"Ei ollut ketään hereillä", vastasi hän.
"Tiedätkö mitään tuolista?" kysyi setä edelleen.
"Mistä tuolista?" mutisi Pekka vastaukseksi.