"Nyt voimme joka päivä tulla yhdessä laitumelle ja kävellä tunturilla, mihin vain tahdomme", riemuitsi hän taas, "ja sinä taidat kävellä koko elinaikasi niinkuin minäkin, sinua ei enää tarvitse lykätä tuolissa, ja tulet terveeksi. Oi tämä on suurin ilo, mikä meille olisi saattanut tapahtua!"
Klaara yhtyi siihen sydämmensä pohjasta. Hän ei todellakaan tiennyt mitään suurempaa iloa elämässä kuin päästä terveeksi ja vapaasti käymään kaikkialta niinkuin muut ihmiset, eikä olla voimattomana sidottu sairasvuoteeseen.
Kukkanurmikolle ei enää ollut pitkältä. Tuolta kimaltelivat jo kultaruusut auringossa. Nyt saapuivat he sinikellojen luo, joiden välistä päivänloisteinen nurmi viettelevänä pilkisteli.
"Istummeko tähän?" kysyi Klaara.
Tämä oli Heidinkin toivo. Kukkain keskellä istuivat nyt lapset. Klaara ensi kerran kuivalla, lämpimällä tunturilla. Heidän ympärillään häilyivät sinikellot, kimaltelivat ruusut ja kultaheinän kukat, siinä tuoksuivat ruskeat nuijakukat sekä muut tunturikasvit.
Kaikki oli niin kaunista, niin kaunista!
Heidinkin mielestä täällä ylhäällä nyt oli kauniimpaa kuin ennen milloinkaan, eikä hän oikein tietänyt, minkätähden hänen sydämmensä riemueli niin. Mutta samassa hän taas muisti, että Klaara oli tullut terveeksi; ja sepä se häntä sentään ilahdutti enemmän kuin tunturimaiseman ihmeellinen kauneus. Klaara istui ihan hiljaa ihastuksissaan ja onnellisena kaikesta siitä, mitä hän näki, ja niistä tulevaisuuden toiveista, joita äskeinen tapahtuma hänessä herätti. Hänen sydämmensä ei ollut kestää näin suurta onnea, ja auringon loiste ja kukkain tuoksu hurmasivat hänen niin, ettei hän saanut sanaakaan lausutuksi.
Pekkakin lepäsi ääneti ja liikkumattomana kukkain keskellä, sillä hän oli vaipunut syvään uneen.
Vienosti puhalteli tuuli suojaavien vuorihuippujen takaa ja suhisi ylhäällä pensaissa. Vähän väliä täytyi Heidin taas nousta seisaalleen ja juosta tuonne ja tänne, sillä siellä oli aina jossain vielä kauniimpia ja tiheämpiä kukkasia ja niiden tuoksu oli vielä tuntuvampi, tuuli kun sitä lennätteli sinne ja tänne; joka paikkaan täytyi hänen vähän istahtaa.
Siten kului aika.