Yht'äkkiä kohtasivat hänen silmänsä sedän, joka kauniisti hymyillen seisoi lavitsan luona katsellen noita kolmea onnellista. Mummo otti Klaaran käsivarren, laski sen omallensa ja kulki yhä ihmetellen ja ihaellen sitä, että hän nyt todellakin saattoi näin kulkea Klaaransa kanssa, lavitsan luo. Siellä laski hän Klaaran irti ja tarttui vanhuksen molempiin käsiin.
"Minun hyvä, hyvä setäni! Kuinka paljosta meidän on teitä kiittäminen!
Tämä on teidän ansionne! Se on teidän hoitonne ja huolenne".
"Ja Herran Jumalan päivänpaiste ja tunturi-ilma," keskeytti setä hymyillen.
"Ja Vienon hyvän hyvä maito myöskin varmaan", sanoi nyt Klaara; "mummo, sinä et usko, miten paljon vuohen maitoa minä saatan juoda ja miten hyvää se on".
"Sen minä kyllä näen poskistasi, Klaaraseni", sanoi mummo nauraen. "Niin, sinua ei enää tunne samaksi tytöksi, palleroinen olet ja pyöreämpi, kuin miksi koskaan olisin voinut aavistaa sinun tulevan, ja iso sinä olet, Klaaraseni! Saattaako kaikki tämä olla mahdollista. Minä en saa sinua tarpeekseni katselleeksi! Mutta nyt täytyy paikalla lähettää lennätinsanoma pojalleni Pariisiin. Hänen pitää heti tuleman. Minä en ilmoita minkätähden; tämä on suurin ilo hänen elämässänsä. Hyvä setä, miten tämän toimitamme? Te olette jo varmaankin antaneet miesten mennä?"
"Ne ovat poissa", vastasi tämä; "mutta jos mummo-rouva niin tahtoo, niin annetaan vuohipaimenen tulla alas, hänellä on aikaa".
Mummo pysyi päätöksessään, hän tahtoi heti lähettää sanoman pojallensa, sillä tätä ilosanomaa ei saattanut häneltä päivääkään pidättää.
Setä astui vähän syrjään ja vihelsi sormiinsa niin läpitunkevaisesti, jotta vastaus kuului korkealta vuoristosta takaisin, niin etäällä herätti se kai'un. Ei aikaakaan niin tuli Pekka juosten, hän tunsi vihellyksen hyvin. Pekan kasvot olivat lumivalkoiset, sillä hän ajatteli sedän huutavan häntä tutkittavaksi. Mutta hänelle annettiinkin paperi, jolle mummo sill'aikaa oli kirjoittanut jotakin, ja setä selitti Pekalle, että hänen piti heti viemän tämän paperin kylän postilaitokseen. Setä oli myöhemmin sitte itse käyvä sitä maksamassa, sillä ei niin monta asiaa saattanut yht'aikaa uskoa Pekan toimitettavaksi.
Pekka kulki nyt paperi kädessään, hetkeksi vähän huojennettuna siitä, ettei setä ollutkaan kutsunut häntä tutkittavaksi, mitään oikeudenpalvelijaa ei ollutkaan saapunut.
Vihdoinkin tyynnyttiin niin paljon, että saatettiin rauhassa istua pöydän ympärillä majan edustalla ja nyt piti mummolle kerrottaman alusta alkaen, miten kaikki oli käynyt: miten isoisä ensin joka päivä oli antanut Klaaran koettaa seisoa vähän ja sitten astua, miten tuuli oli lennättänyt tuolin pois; miten Klaara haluten nähdä kukkia oli ensimmäisen kerran kävellyt ja miten niin uusi edistys oli aina edellisestä johtunut. Mutta kauan kesti, ennenkuin kaikki tämä oli ennättänyt tulla kerrotuksi, sillä vähän väliä täytyi mummon kesken kaikkea ihmetellä, ylistellä ja huudahtaa: