"Ja vielä toisessakin suhteessa sinä olet erehtynyt", jatkoi mummo. "Näetkö, miten se paha, jonka teit, kääntyi hyväksi sille, jota kohtaan sinä sitä tarkoitit. Kun Klaaralla ei enää ollut tuolia, jolla häntä kuljetettaisiin, ja hän kuitenkin halusi nähdä kauniita kukkia, koetti hän kaikin tavoin oppia kävelemään ja oppi sitä yhä paremmin, ja jos hän jää tänne, saattaa hän viimeiseltä joka päivä mennä ylös laitumelle, paljon useimmin kuin tuolissaan. Näetkö, Pekka? Noin rakas Jumala saattaa johdattaa, niin että se paha, joka aiotaan toiselle, kääntyykin sille hyväksi ja rikoksen tekijä saa katua ja kärsiä siitä. Oletko nyt ymmärtänyt kaikki, Pekka, oletko? Noh ajattele sitä joka kerta, kun sinun tekee mielesi tehdä jotakin pahaa, ajattele vartijaa ja hänen okaansa, ajattele hänen nuhtelevaa ääntänsä. Teetkö niin?"
"Teen, niin minä teen", vastasi Pekka, vielä sangen ahdistettuna, sillä hän ei vieläkään tietänyt miten kaikki tämä päättyisi, seisoihan oikeudenpalvelija yhä vielä sedän vieressä.
"Noh niin, hyvä, nyt se asia on päätetty", lopetti mummo puheen. "Mutta nyt sinun pitää saaman frankfurtilaisista jonkun muiston, josta sinulla on iloa. Sanopas minulle nyt, poikani, onko sinun koskaan tehnyt mieli jotakin? Mitähän sinä mieluimmin toivoisit saavasi?"
Nyt Pekka nosti päätään ja ällisteli pyöreillä silmillään kummastuneena mummoa. Hän oli aina vielä odottanut hirmuista rangaistusta ja nyt hänen piti saaman, mitä hänen mielensä teki. Pekan ajatukset sekosivat vallan.
"Niin, niin, minä todellakin tarkoitan, mitä sanon", lausui mummo, "sinun pitää saaman frankfurtilaisilta jotakin muistoksi ja osotukseksi siitä, etteivät he enää ajattele, mitä pahaa sinä olet tehnyt. Ymmärrätkö nyt, poika?"
Pekan aivoihin nousi hämärä aavistus siitä, ettei hänellä enää ollut mitään rangaistusta peljättävänä ja että tämä ystävällinen rouva, joka istui hänen edessään, oli pelastanut hänen oikeudenpalvelijan käsistä! Hänen mielensä tuli huojennetuksi, ikäänkuin olisi hirmuinen taakka otettu hänen hartioiltansa. Mutta nyt hän myös käsitti, että käypi paremmin, kun heti tunnustaa, mitä on rikkonut, ja yht'äkkiä sanoi hän:
"Ja paperin olen myöskin hukannut".
Mummon täytyi ensin vähän miettiä, mutta asia tuli hänelle pian selväksi ja hän sanoi ystävällisesti:
"Niin, niin, se on oikein, että sen sanoit! Pitää aina tunnustaman, mitä on tehnyt pahasti, niin asia taas paranee. Ja nyt, mitä sinä mieluimmin tahtoisit?"
Nyt saattoi Pekka toivottaa mitä hyvänsä tässä maailmassa. Häntä melkeinpä pyörrytti. Maynfeldin markkinat kimaltelivat hänen silmäinsä edessä. Tuntikaudet oli hän ihmetellen katsellut siellä kaupaksi olevia kauniita kappaleita ja aina pitänyt niitten omistamisen mahdottomana, sillä koko hänen omaisuutensa ei koskaan ollut noussut yli viisipennisen ja houkuttelevaiset esineet maksoivat aina kaksi sen vertaa. Siellä oli kauniita punaisia pillejä, joita hän hyvästi olisi tarvinnut vuohia paimentaessa. Siellä oli niinikään ihmeen sopivia veitsiä, pyöreänaulaisia, joilla pähkinäpuun vitsoista saattoi tehdä monenmoisia kapineita.