Syvämielisenä seisoi Pekka siinä ja mietti, kummanko näistä kahdesta valitsisi, mutta ei tullut mihinkään päätökseen. Mutta nyt pälkähti hyvä ajatus hänen päähänsä, siten saattoi hän vielä punnita asiaa ensi vuosimarkkinoihin.
"Kymmenpennisen", vastasi Pekka nyt sangen päättäväisesti.
Mummo naurahti.
"Se ei ole liikaa. Noh tule tänne!" Hän veti esiin kukkaronsa ja otti siitä suuren, ympyriäisen 5 markan rahan, sen päälle asetti hän vielä kaksi kymmenpennistä.
"Nyt luemme heti rahat", pitkitti hän; "minä selitän tämän sinulle. Tässä on sinulle juuri yhtä monta kymmenpenniä kuin vuodessa on viikkoja! Joka pyhä vuoden läpeensä saatat sinä tästä ottaa kymmenpennisen ja käyttää sitä."
"Niin kauan kuin elänkö?" kysyi Pekka viattomasti kummastuksissaan.
Mummo nauroi siihen niin äärettömästi, että molemmat herrat tuvan edustalla keskeyttivät puheensa, kuunnellaksensa mitä siellä tapahtui.
Mummo nauroi yhä vielä.
"Sen minä sinulle lupaan, poika; — minun jälkisäännökseeni tulee yksi pykälä lisättäväksi. — Kuuletko sen?" huusi hän herra Sesemannille — "ja sen jälkeen se siirretään sinun testamenttiisi; siis näin: Vuohi-Pekalle määrään kymmenpennisen joka viikoksi, niin kauan kuin hän elää".
Herra Sesemann nyökäytti myöntyväisesti päätänsä ja nauroi hänkin.