Kalpeana ja murtuneena astui herra Miller aamuauringon kultaisessa loisteessa asuntoaan kohti, ja hänen vaatteistaan näkyi että hän oli samoillut monien orjantappurapensaiden ja piikkisten risukkojen läpi. Rouva Miller oli heti kuullut hänen askeleensa ja hätäisenä huusi hän: "Tuotko sinä lapsen mukanasi?" Hän astui lähemmäksi, istuutui vaimonsa vuoteen viereen, kätki kasvonsa käsiinsä ja sanoi tuskin kuuluvasti: "Minä tulen yksin. Minä en voi enää toivoa, en jaksa sitä enää ajatellakaan. Missä tilassa on lapsi tämän pitkän yön jälkeen, jos hänen löydämmekin, kuolleenako vai puolikuolleena?"
"Oi, ei, isä", huusi nyyhkien Ella, joka oli hiljaa hiipinyt huoneeseen, "rakas Jumala on varmaan suojellut meidän Elsaamme; äiti ja minä rukoilimme sitä häneltä niin paljo viime yönä."
Isä nousi: "Me olemme koko yön kävelleet metsikössä ristiin rastiin, siellä ei lapsi voi olla; nyt koetamme laskeutua alas tuonne alppijoen rotkoihin."
Vapisevalla äänellä lausui isä tämän; yhä varmemmalta alkoi hänestä tuntua, että lapsi oli pudonnut alas virtaavaan jokeen. Herra Miller oli käskenyt valmistaa miehille kunnon aamiaisen Martin luona, sitten piti heidän kaikkien vielä auttaa etsimisessä. Nyt, kun oli päivä, voikin helpommin laskeutua alas syvyyksiin ja rotkoihin. Kun herra Miller astui Martin tupaan, istuivat miehet vielä pöydässä ja keskustelivat innokkaasti, siitä mitä nyt oli tehtävä. Samuli seisoi isänsä vieressä silmät suurina ja pörhössä korvin kuunnellen.
Herra Miller istuutui Martin viereen. Kaikki vaikenivat, sillä he näkivät kuinka suuri hänen surunsa ja tuskansa oli. Yht'äkkiä sanoi Samuli toimessaan: "Nyt minä tiedän, missä hän on."
"Ei sinun pidä puhua joutavia, Samuli", neuvoi häntä isänsä lempeällä tavallansa, "sinähän olit vuorilla heinässä, silloin kun hän oli eksynyt, ethän sinä voi siitä tietää mitään."
Herra Miller kyseli köysiä ja muita tarvekaluja, ja niistä keskusteltaessa sanoi Samuli puoliääneen, mutta kuitenkin aivan kuuluvasti: "Mutta minäpä tiedän kuitenkin, missä hän on."
Herra Miller nousi, tarttui hänen käteensä ja sanoi ystävällisesti: "Poika, katso minua silmiin ja sano minulle suoraan: Tiedätkö jotakin lapsesta?"
"Tiedän", vastasi hän lyhyesti.
"Niinpä puhu toki, poika! Oletko nähnyt lasta? Minne hän on mennyt", kysyi herra Miller kiihkeämmin.