"Jospa vaan varmasti tietäisi, että hän elää", sanoi toinen. "Mutta siinä täytyy panna henkensä alttiiksi, ja ehkenpä vaan noutaakseen kuollutta."
"Mutta entäs jos lapsi vielä eläisi", huusi herra Miller kiivastuneena, "ja jos hän liikauttaa itseänsä, niin on hän hukassa! Oi, eikö se sitte ole mahdollista?"
"Se olisi ollut tuolla syvyydessä jo aikaa sitte, jos se vielä olisi ollut elossa, noin liikkumatta ei kukaan voi maata", sanoi muuan. "Ja, herra, jos vyöryy tuonne alas, silloin ei auta enää parainkaan palkinto."
Olkapäitään kohauttaen toinen toisensa perästä väistyi syrjään. Herra Miller katseli epätoivoisena ympärilleen. Apua ei näyttänyt saatavan mistään. "Minä teen sen itse", huusi hän epätoivoissaan, "mutta neuvokaa, miten?" Martti astui nyt hänen luokseen. "Ei, herra", sanoi hän levollisesti, "se ei käy laatuun, silloin olette molemmat hukassa, se on varma. Mutta minä tahdon tehdä sen. Jumalan avulla. Minulla on myöskin tuollaisia pienokaisia, minä tiedän, miltä Teistä mahtaa tuntua." Jo ennenkuin hän oli tämän sanonut, oli hän kiinnittänyt paksun köyden vanhaan petäjään; sillä hän oli päättänyt tuoda lapsen isällensä, joko elävänä tai kuolleena. Nyt paljasti hän päänsä, rukoili hiljaa, tarttui lujasti köyteesi ja liukui alas kallion seinämää myöten.
Hän tuli kapean kallioluiskan kohdalle; vasemmalla kädellään piti hän tiukasti köydestä, paljailla jaloillaan koetti hän pysyttäytyä kallion kielekkeellä. Voidakseen oikealla kädellään tarttua lapseen ja nostaa sen syliinsä. Hiljaa, hyvin hiljaa lähestyi hän, sillä jos lapsi oli elossa ja häntä säikähti — yksi ainoa ripeä liike ja se olisi vielä viimeisessä silmänräpäyksessä ollut hukassa. Lapsi makasi liikkumattomana. Martti kumartui ja laski suuren, vankan kätensä hänen päälleen. Samassa silmänräpäyksessä aikoi lapsi kääntyä ja silloin se olisi auttamattomasti syöksynyt alas. Mutta Martin käsi painoi häntä lujasti. Lapsi sai käännetyksi päätään; kaksi suurta silmää tuijotti ihmeissään mieheen.
"Jumala olkoon kiitetty", sanoi Martti syvään huoaten. "Sano sinäkin lapsi niin, jos vielä voit puhua!"
"Niin, voinhan minä toki vielä puhua! Jumala olkoon kiitetty", sanoi lapsi aivan selvällä äänellä.
Martti katsoi ihmetellen lasta, joka oli aivan vahingoittumatta.
"Sinua mahtaa Herramme pitää erittäin rakkaana, hän on tehnyt sinua kohtaan suuren ihmeen; sitä sinä, pienoiseni, et saa koko elämäsi ikänä unhottaa", sanoi hän hartaasti. Sitte nosti hän vahvalla kädellään lapsen luokseen. "No, nyt sinun täytyy pitää kiini minun kaulastani molemmin käsin, mutta oikein lujasti, niinkuin minä olisin sinun oma isäsi; sillä katsoppas, minä en voi pitää sinusta kiini; minun pitää molemmin käsin tarttua köyteen, että pääsisimme ylös."
"No, kyllä minä pidän lujasti kiini", vakuutti Elsa ja tarttui Martin kaulaan niin lujasti, että hän tuskin voi hengittääkään. Mutta iloissaan se Martti siltä oli!