"Mutta, isä", jatkettiin vielä, "jospa hän tahtoisi suuren linnoituksen ja kaksitoista laatikollista sotamiehiä, niinkuin Kaarlolla on?"
"Niin saa hän ne", vastasi isä vielä kerran.
Nyt ryntäsi Elsa Samulin luo, joka seisoi tuvan oven edessä.
"Tule, Samuli", huusi hän, "nyt saat sinä toivoa kauneinta, mitä maailmassa on."
Samuli katseli Elsaa otsa rypyssä; oli niinkuin hänen sanansa olisivat hänessä eloon herättäneet jotakin, joka kovin painoi hänen mieltänsä. Vihdoin sanoi hän alakuloisesti: "Ei siitä ole mitään hyötyä."
"On siitä toki hyötyä", vastasi Elsa; "kun sinä löysit minut, niin sinä voit pyytää, mitä tahdot ja sinä saat sen; isä on sen sanonut. Ajattele nyt oikein tarkkaan ja sano sitte."
Vähitellen Samuli alkoi käsittää asiaa. Hän katsoi Elsaa vielä kerran tutkivasti; josko sitä todella oli tarkoitettu; sitten hän huokasi syvään ja sanoi: "Keltatupsuisen ruoskan."
"Ei, Samuli, sehän ei ole mitään", vastasi Elsa aivan pahoillaan, "ei sinun pidä pyytää sellaista. Ajattele nyt vielä kerta, mikä olisi kaikkein kauneinta, ja sitä sinun pitää pyytää."
Samuli totteli, mietti hetkisen, huokasi vielä kerran syvään ja sanoi:
"Keltatupsuisen ruoskan."
Nyt astui herra Miller miesten kanssa ulos tuvasta; miehet läksivät pois kiitellen, Martti jäi seisomaan ovelle.