Kasperin uuden tuvanoven edessä seisoivat nyt juuri hänen kaksi poikaansa ja heillä oli nähtävästi tärkeä asia keskusteltavana. He katselivat, koettelivat ja vertailivat hyvin toimessaan kahta esinettä, jotka olivat heidän käsissään ja kun he vihdoinkin näyttivät saaneen vertailemisensa päättymään, alkoivat he taas alusta. Poikanen joka samassa tuli metsästä majalle, pysähtyi nyt ja katseli ihmeissään tuota toimitusta majan ovella.
"Samuli tule, katso, katso", huusi hänelle nyt toinen pojista. Räpäyttämättä silmiään ja ihmetellen katseli hän nyt sitä, mitä hänelle näytettiin.
"Katso, nämä on isä tuonut meille Bernin markkinoilta", huusi suurempi pojista taaskin Samulille ja molemmat pitivät lahjaansa korkealla ilmassa. Mikä ihmeellinen näky tämä olikaan Samulille! Taneli ja Janne pitivät molemmat kädessään suurta ruoskaa. Lujan ja samalla notkean varren ympäri oli kierretty punainen nahkahiihna. Pitkä, valkoinen siima oli kierrelty pyöreistä nahkahihnoista; sen päässä riippui lujaan kierretty, pyöreä punonnainen keltaisesta silkistä, muodostaen kauniin tupsun. Tätä päätä, joka lyödessä antoi aika paukauksen nimitettiin "nystyräksi". Sanatonna katseli Samuli ruoskia; jotakin näin ihanaa ei hän ollut nähnyt koskaan elämässään!
"Kuulehan nyt", sanoi Taneli ja nyt alkoivat he Jannen kanssa heiluttaa ruoskiansa. Nytpä paukkui ja jymisi koko laakso ja kaikuivat kaikki vuoret, niin että Samulista tuntui siltä, ettei koko maailmassa voisi olla mitään suuremmoisempaa ja ihanampaa.
"Jospa minullakin olisi keltatupsuinen ruoska!" sanoi hän syvään huoaten, kun molemmat pojat vihdoinkin olivat paukkeensa lopettaneet.
"Niin, sinä voit odottaa", vastasi Taneli ylpeästi ja paukauttaen ruoskallaan vielä kerran juoksi hän pois; pitihän hänen sitä näyttää vielä muillekin ihmisille. Janne juoksi hänen perässänsä; mutta Samuli katseli heidän jälkeensä ja jäi liikkumattomana seisomaan. Hänen murheettomalle sydämelleen oli nyt pudonnut raskas taakka. Hän oli nähnyt jotakin, jota hän nyt halusi enemmän kuin mitään muuta koko maailmassa ja Taneli oli vielä sanonut nuo masentavat sanat: "Niin, sinä voit odottaa!" Samulista tuntui niinkuin nyt olisi mennyttä kaikki, mikä häntä voisi ilahduttaa. Hän puristi kokoon punaisen kukkansa ja kiidätti sen menemään, sillä tuo, että pitäisi tyytyä punaiseen kukkaan, eikä saisi koskaan tuollaista keltatupsuista ruoskaa, se harmitti Samulia; suuttuneena katseli hän miten kukka kiisi kauas niitylle. Tiesi kuinka kauan hän siinä olisi vielä seisonut, jos ei ovi hänen takanansa olisi avautunut ja siitä astunut ulos vaimo suuri luuta kädessä.
"Missä pojat ovat, Samuli", kysyi hän pikaisesti.
"Ne juoksivat pois ruoskinensa", vastasi tämä, sillä yhä olivat ruoskat hänen mielessään.
"Juokse kutsumaan heitä kotiin, ja pian", käski häntä vaimo. "Huomen aamuna varhain pitää heidän joutua lähtemään alpeille ja huomisiltana tulee herrasväki ja siihen pitää ennättää tehdä vielä paljo. Sano niin heille, juokse Samuli!"
Poika läksi juoksemaan kaikin voimin sinne päin, jonne molemmat pojat olivat kadonneet. Vaimo alkoi nyt laista kaaputella luudallaan joka nurkassa. Hän oli Kasperin vaimo ja Tanelin ja Jannen äiti.