Nyt täytyi Juuson palata Rechbergille, mutta hän tiesi, että hän pian saisi taas tulla ja viettää kaikki sunnuntai-iltapäivät omaistensa kanssa, sen oli ylimaaherra hänelle sanonut.
Kun hän jo istui reessä ja juuri aikoi ajaa pois, juoksi Seppi vielä kerran hänen luokseen ja huusi: "Isä, odota, minun pitää vielä sanoa sinulle jotakin." Kun isä kurottautui reen laidan yli, sanoi Seppi hartaasti hänen korvaansa: "Isä, kun kuljet kappelin ohi, niin älä unohda myös mennä sisään rukoilemaan. Tiedätkö, hyvä Jumala lahjoittaa siellä aina jotakin, sitä vain ei ensiksi voi nähdä, mutta myöhemmin kyllä."
Seppi oli näet kyllä ymmärtänyt, että kaikki tämänpäiväiset hyvät lahjat olivat yhteydessä karitsan kanssa, jonka hyvä Jumala oli heille kappeliin tuonut, ja muisteli kai, miten hän oli kieltäytynyt menemästä sisään. Sitä ei hän enää milloinkaan tahtonut tehdä.
Rechbergiläisten ja altkirchiläisten välillä on säilynyt vilkas yhteys. Juuso on herra ylimaaherran uskollinen ja vilpitön renki ja menee joka sunnuntai-iltapäivällä kotiin ja tuo tuoreen, valkean leivän mukanaan kahvin kanssa syötäväksi. Tämä maistuukin uudessa myllyssä jauhettuna taas isoäidistä niin hyvältä, että se muiden Rechbergiltä lähetettyjen, vahvistavien aineitten kanssa on saanut hänet uudelleen voimistumaan. Nyt saattaa hän itse hyöriä talousaskareissa ja isoisän ja lasten kanssa iloisesti tervehtiä Juusoa sunnuntaiksi siistityssä tuvassa, niin että Juuso koko viikon iloitsee siitä ja että hänen nyt aina hiljaisuudessa täytyy sanoa: "Kotona on sentään parasta."
Aika ajoin saavat hänen lapsensa käydä häntä tervehtimässä Rechbergillä. Silloin on kaikilla lapsilla yhdessä hauska päivä, ja Kutripää on aina mukana kaikessa, ja Liisa on ajatellut usein sitä katsellessaan: "Oi, kuinka hyvä minun onkaan taas olla! En eläissäni enää tahdo säilyttää vääryyttä sydämessäni."