Stineli oli aivan haltioissaan ilosta; hän katseli ylöspäin ja alaspäin ja lauloi taas:
"Te lampaat, te lampaat — sinitaivahan nään ja nurmella niityn punakukkasen pään."
Ja Riko soitti viulua ja lauloi mukana ja sanoi: "Laula vielä!"
Silloin katseli Stineli nauraen Rikoa ja lauloi:
"Tyttö naurua täysi, poika murheissaan. — No, järvi kuin järvi, se vettä on vaan!"
Jo nauroi Rikokin ja lauloi ja sanoi: "Laula vielä!"
Silloin Stineli taas alkoi ja Riko soitti viuluaan. Ja Stineli lauloi:
"Kas lampaat, kas lampaat, ne hyppielee — vaan riemunsa syytä ken ymmärtänee?
Ja poika ja tyttö ne rannalla on. — Ken mitään ei mieti, on murheeton!"
Sitte he taas alkoivat alusta, lauloivat kaikki värssyt perättäin ja olivat hyvin mieltyneitä lauluunsa; ja kun se oli lopussa, alkoivat he jälleen alusta, sitte vielä kerran, ja niin kymmeniä kertoja, ja jota useammin he sitä lauloivat, sitä enemmän he siihen mieltyivät.