Nyt he pääsivät alkamaan, ja värssy värssyltä lausui mummu lapsille ensin sanat, ja sitte he kaikki iloisesti lauloivat:
"Nyt mielin, kielin laulamaan käyn Luojan kiitosta. Min Herrastani tiedän vaan sen tahdon kertoa!
Mä tiedän, kallis Herramme on ikiarmon vuo, mi myöhään, varhain kaikille niin paljon hyvää suo.
Kuin nurkua siis sydän voi, yöt, päivät surra vaan, kun Herra, joka meidät loi, on altis auttamaan!
Ei erhetysten pelkoa, kun Herra johdattaa. Niin, Hänen kaikki aikeensa ne parhaan lopun saa.
Siis taivu Herran johtohon sa hiljaa vaieten, niin osanasi rauha on ja riemu ijäinen."
"Kas niin", sanoi mummu tyytyväisenä, "se oli oikea iltasiunaus; nyt, lapset, voitte lähteä rauhassa levolle".
YHDEKSÄS LUKU.
Salaperäinen tapaus.
Kun Riko saapui kotiinsa tavallista myöhemmin — sillä laulun jälkeen hän oli vielä viipynyt ulkona noin puoli tuntia — syöksähti täti hänen eteensä.