"Joko sinä taas alat elää entiseen tapaasi?" huusi hän. "Ruoka odotti pöydällä koko tunnin; nyt se on viety pois. Mene heti huoneeseesi ja jos sinusta tulee maankulkuri ja renttu, niin ei se ole minun syyni. Kernaimmin tekisin vaikka mitä, kuin hoitaisin sinun kaltaistasi poikaa."
Riko ei milloinkaan ollut vastannut halaistua sanaa, kun täti häntä soimasi; mutta tänä iltana hän katsoi häntä silmiin ja sanoi: "Voinhan minä väistyä teidän tieltänne, täti."
Täti työnsi säpin ulko-oven eteen niin että paukahti; sitte hän töytäsi tupaan ja paiskasi oven kiinni. Riko kapusi pimeään huoneeseensa. —
Seuraavana päivänä, kun naapurin koko suuri perhe, vanhemmat, mummu ja kaikki lapset istuivat iltasta syömässä, tuli täti juosten ja huusi tuvan ovelta, että tiedetäänkö täällä missä Riko on? Hän ainakaan ei tiedä pojasta mitään.
"Kylläpä tuo tulee, kun illallisaika on käsissä", sanoi isä levollisesti.
Mutta nyt täti tuli järkiään tupaan; hän näet oli vain aikonut huutaa poikaa pois sieltä, sillä siellähän tämä muka tietysti oli! Nyt hän kertoi, ettei Riko ollut tullut aamiaista syömään eikä päivällistäkään, eikä hän viime yönä ollut maannut vuoteessaan, sillä se oli aivan samassa kunnossa kuin eilen illalla, ja hän, täti, uskoi varmasti, että poika jo ani varhain aamulla oli lähtenyt tyhjänpäiväisille retkilleen, sillä kun hän aikoi avata ovea, oli säppi vedetty pois sisäpuolelta; mutta hän oli ensin arvellut, että ehkä hän itse vihoissaan oli unohtanut lukita oven, sillä ei kukaan ihminen tiennyt, kuinka paljon harmia hänellä oli pojasta.
"Hänelle on jotain tapahtunut", arveli isä. "Ehkä hän on pudonnut rotkoon ylhäällä vuorilla; sellaista sattuu usein pienille pojille, jotka kiipeilevät kaikkialle. Teidän olisi pitänyt ilmoittaa tämä vähän aikaisemmin", jatkoi hän hitaasti. "Häntä on etsittävä, mutta yöllä ei näe mitään."
Mutta nyt suuttui täti ja nosti kauhean melun. Jo hän oli arvannutkin, että häntä tästä vietä soimataan; mutta niinhän aina käy, kun vuosikausia vain kärsii eikä edes valita.
"Ei kukaan ihminen usko", huusi hän — ja lausui suoraan totuuden — "miten salakavala, petollinen ja paatunut tuo poika on ja kuinka raskaaksi hän on tehnyt elämäni näinä neljänä vuotena; kulkuri hän on, maankiertäjä ja pahanpäiväinen renttu."
Mummu oli jo aikoja sitten lakannut syömästä. Hän oli noussut pöydästä ja asettunut tädin eteen, joka yhä vielä pauhasi.