Riko istahti maantien viereen. Hän oli hyvin väsynyt, ja vasta nyt tuntui, ettei hän ollut syönyt sitte kuin eilen sai päivällistä. Mutta ei hän siltä ollut allapäin, sillä täältähän matka vei alaspäin ja tästä puoleen siis järvi voi milloin tahansa sukeltaa esiin. Hänen siinä istuissaan tulla rämistivät suuret kyytivaunut ylös mäkeä. Riko oli jo monesti nähnyt nämä vaunut, kun ne kulkivat Silsen läpi ja aina hän oli silloin arvellut, että kuski varmaankin on onnellisin ihminen maailmassa, hän kun saa piiska kädessä istua korkealla istuimellansa ja sieltä hallita viittä hevostaan. Nyt hän kerran sai nähdä tämän onnellisen miehen aivan läheltä, sillä kyytivaunut seisahtuivat ravintolan edustalle. Riko ei siirtänyt silmiään tästä merkillisestä miehestä, joka astui alas korkealta istuimeltaan ja meni sisään. Pian hän palasi, kädessään suunnattoman suuri kappale ruisleipää, jonka päällä oli tavattoman paksu juustokimpale.
Nyt veti ajaja esille terävän veitsen; sillä hän alkoi leikellä leipää kappaleiksi, joista sitten pisteli vuoron perään hevostensa suuhun. Tuon tuostakin tuli hänen omakin vuoronsa, mutta hänen leipäpalaselleen osui aina mehukas juustosirpale. Kun he nyt siinä tyytyväisinä syödä mukelsivat, katseli ajaja hiukan ympärilleen ja samassa hän huusi: "Hei, pieni soittaja, tahdotko sinäkin osasi? Tulepas tänne lähemmäksi?"
Vasta nähdessään muiden syövän oli Riko tuntenut kuinka kova nälkä hänen oli. Mielihyvällä noudatti hän kutsua ja meni ajajan luokse. Tämä leikkasi hänelle hämmästyttävän suuren juustopalasen, jonka hän pani vielä paljon suuremmalle leipäpalaselle, niin että Riko tuskin tiesi miten siihen oli ryhdyttävä.
Hänen täytyi laskea viulunsa hetkeksi maahan. Ajaja katseli mielihyvällä kuinka Riko haukkasi aamiaistaan, ja samalla kun hän itse jatkoi tointaan, sanoi hän:
"Sinä näytät olevan pieni viulunsoittaja. Osaatko sinä myöskin soittaa jotain?"
"Osaan, kaksi laulua ja sitten vielä yhden isältä oppimani."
"Vai niin, ja mihin sinä nyt olet menossa pienine jalkoinesi?" jatkoi ajaja kuulusteluaan.
"Peschieraan Gardajärven rannalle", vastasi Riko totisesti.
Nyt pääsi ajajalta niin suuri nauru, että Riko hämmästyneenä katsoi häneen.
"Olet sinä hyvä matkamies", nauroi ajaja, "et taida tietää kuinka pitkä matka sinne on, ja että tuollainen pieni soittoniekka saa juosta kenkänsä anturat puhki, ennenkuin on saanut nähdä tippaakaan Gardajärven vettä? Kuka lähettää sinut tuonne kauas?"