Sitte kauppias nousi ja lähti suorittamaan maksua laivamatkasta. Mutta kun hän veti esiin pullean nahkakukkaronsa, joka oli aivan täynnä samanlaisia rahoja, — sillä hän oli kauppamatkalla — niin ei hän hennonut antaa pois pojan ainoata hopearahaa, vaan toi sen hänelle takaisin, samalla kuin antoi hänelle matkalipun ja sanoi:
"Tuossa saat rahasi; ehkä hyvinkin tarvitset sen huomenna. Tänään olet vielä minun luonani, mutta ei tiedä kuinka sinun sitte käy. Kun saavut perille enkä minä enää ole luonasi, niin tiedätkö taloa, minne mennä?"
"En", vastasi Riko.
Kauppiaan valtasi suuri hämmästys, ja pojan kohtalo tuntui hänestä hyvin salaperäiseltä. Mutta hän ei virkkanut mitään eikä kysynyt sen enempää; hän näet arveli, ettei hän siten kuitenkaan pääse asioista selville. Postivaunun ajaja saa joskus selittää kaikki; hän varmaan tietää asiat paremmin kuin pikku poika itse. Poikapoloista hän suuresti sääli, sillä pian tämän oli jäätävä yksikseen.
Kun laiva seisahtui rantaan, tarttui mies Rikoa käteen ja sanoi: "Nyt en heitä sinua, jotta et jäisi jälkeen; täytyy kulkea joutuisasti, sillä uusi hevonen ei odota meitä."
Rikolla oli täysi työ juostessaan miehen rinnalla. Ei hän ennättänyt katsoa oikealle eikä vasemmalle, ja pian saavuttiinkin paikalle, missä seisoi jono kummallisia vaunuja. Pieniä portaita myöten hän nousi kauppiaan kanssa erääseen niistä, ja nyt Riko ensi kerran eläissään ajoi rautatiellä. Kun oli kuljettu noin tumiin verran, nousi kauppias ja sanoi: "Nyt minä olen perillä, sillä kohta tulemme Bergamoon; mutta sinä saat istua rauhallisesti, siksi kunnes tullaan viemään sinua ulos, sillä minä olen pitänyt huolta kaikesta. Silloin astut pois junasta ja olet perillä."
"Olenko silloin Peschierassa Gardajärven rannalla?" kysyi Riko. Mies myönsi. Silloin Riko hartaasti kiitti suojelijaansa, sillä hän oli hyvin ymmärtänyt, kuinka paljon hyvää tämä oli hänelle tehnyt. Sitte he erosivat toisistaan, ja ikävältä tuntui kumpaisestakin.
Riko istui aivan hiljaa nurkassaan; miettimiseen hänellä oli kyllin aikaa, sillä ei kukaan välittänyt hänestä vähääkään. Liikkumattomana hän istui ainakin kolme tuntia, kunnes juna taas seisahtui, niinkuin monta kertaa ennenkin.
Samassa astui eräs junailija vaunuun, otti Rikoa käsipuolesta, veti hänet kiireesti ulos ja ohjasi alas portaita. Sitte hän viittasi läheistä ylänköä kohden ja sanoi "Peschiera" ja samassa oli hän taas vaunusillalla, ja juna lähti jyristen eteenpäin.