Riko katseli kukkasia ja ajatteli: "Kunpa Stineli voisi nähdä nämä!" ja liikahtamatta hän seisoi kauan aitauksen luona.
Nyt katsoi nuorukainen häneen ja huusi: "Tulepas sisäpuolelle, viuluniekka, ja soita kaunis laulu, jos osaat!"
Tämän lausui nuorukainen italiankielellä ja Rikosta tuntui hyvin kummalliselta: hän ymmärsi mitä kuuli; mutta hän ei olisi osannut puhua sitä kieltä. Hän meni puutarhaan, ja nuorukainen alkoi puhutella häntä, mutta kun hän huomasi, ettei Riko osannut vastata, viittasi hän kohden avonaista ovea ja selitti, että siellä tuli Rikon soittaa.
Riko lähestyi ovea, joka vei suoraan asuinhuoneeseen. Siellä oli pieni vuode ja sen ääressä istui rouva, joka valmisti jotain punaisesta punonnaisesta. Riko asettui oven edustalle ja alkoi soittaa ja laulaa mielilauluaan:
"Hoi, lampahat pienet!"
Kun hän oli lopettanut, kohosi vuoteesta pienen pojan kalpea pää, ja ääni huusi:
"Soita vielä!"
Riko soitti toisen sävelmän.
"Soita vielä!" kuului taas vuoteesta.
Näin kävi viisi, kuusi kertaa ja aina vain kuului vuoteesta: "Soita vielä!"