Kun hän nyt saapui emännän eteen, herkesi hän hetkeksi viheltämästä ja sanoi, että jos tuo eilinen nuori soittoniekka ei vielä ole lähtenyt pois, saisi hän taas tulla rouva Menotin luo, sillä pikku poika tahtoisi vielä kuulla hänen soittoaan.
"Voihan poika tulla, kun ei rouva Menotti vain liikoja vaadi", sanoi emäntä ja pani samalla molemmat kätensä puuskaan ikäänkuin merkiksi siitä, ettei tässä kovin suurta kiirettä pidetä. "Parastaikaa makaa soittoniekka tuolla ylhäällä hyvässä vuoteessaan ja ottaa makeita unia, ja minä suon mielelläni hänelle sen levon. Voitte sanoa rouva Menotille, että vielä minä hänet sinne lähetän; hän ei lähde täältä pois, sillä minä olen ottanut hänet turviini. Hän on turvaton orpopoika, joka ei tiedä mihin hänen on mentävä, ja nyt hänestä on pidetty huolta."
Nuorukainen läksi näine tietoineen.
Emäntä antoi Rikon nukkua kyllikseen, sillä hän oli hyväluontoinen nainen; tosin ajatteli hän aina ensin omaa etuaan, mutta sitte myöskin toisten. Kun Riko vihdoin itsestään heräsi, oli hän nukkunut pois kaiken väsymyksen, ja tuli nyt reippaana alas. Silloin emäntä viittasi häntä kyökkiin ja asetti suuren maljan kahvia hänen eteensä pöydälle ja viereen kauniin, keltaisen maissileivän. Sitte hän sanoi: "Tällaista voit saada joka päivä, jos vain tahdot, ja päivälliseksi ja illalliseksi vielä paljon parempaa, sillä missä keitetään vieraille, siellä jää aina tähteitä. Sitte saat vain juosta minun asioillani, ja sen ohessa tarvittaissa soittaa viulua. Meillä saat kodin ja oman huoneen eikä sinun enää tarvitse kiertää maailmaa. Nyt saat vain sanoa, tahdotko jäädä tänne."
Silloin Riko tyytyväisenä vastasi: "Tahdonhan minä jäädä", sillä niin paljon hän toki osasi emännän kieltä.
Sitte emäntä heti kuljetti häntä läpi koko talon, käytti vajassa ja tallissa, kasvitarhassa ja kanapihassa, ja joka paikasta näytti hän pojalle ympäristöä ja selitti mistä mentiin kauppapuotiin, mistä suutariin ja muiden tärkeämpien ihmisten luokse. Riko kuunteli tarkasti, ja koetellakseen häntä, lähetti emäntä hänet kohta kolmeen, neljään eri paikkaan hakemaan kaikenlaista tavaraa, kuten olutta, saippuaa ja lankaa sekä noutamaan suutarista korjattavaksi lähetetyn saappaan; sillä hän oli huomannut, että Riko kyllä osasi lausua yksityisiä sanoja.
Riko toimitti kaikki asiat oikein; tämä miellytti emäntää suuresti ja illemmällä hän sanoi: "Nyt saat mennä viuluinesi rouva Menotin luo ja olla siellä koko illan."
Siitä Riko tuli hyvin iloiseksi, sillä nyt hän taas sai kulkea pitkin järven rantaa, ja mennä sinne, missä kauniit kukkaset kasvoivat.
Järven luokse tultuaan juoksi hän jälleen pienelle sillalle ja istui vähäksi aikaa sen läheisyyteen, sillä siellä levisi taas kaikki entinen ihanuus hänen eteensä; vesi ja vuoret olivat nytkin hienon kulta-udun verhoamia, ja Riko tuskin malttoi lähteä paikaltaan.
Mutta joka tapauksessa hän jatkoi matkaansa, koska hän tiesi, että nyt oli noudatettava emännän käskyä, sillä sitä vartenhan hän sai asua ravintolassa.