Kesken työtään täytyi hänen tuon tuostakin istuutua ja ajatella: "Jospa tästä vain ei koituisi onnettomuutta!"
Nyt toi hän laukun Rikolle ja neuvoi häntä heti menemään ravintolaan ja tarkoin kertomaan emännälle kaikki ja pyytämään häneltä lupaa lähteä matkalle; laukun voisi hän sitte heti viedä rautatieasemalle.
Riko hämmästyi suuresti näistä matkatavaroistaan; mutta hän totteli heti ja läksi emännän luokse. Hän kertoi tälle, että hänen oli matkustettava vuoristoon noutamaan Stineliä, ja että pastori oli esittänyt, että hänen olisi lähdettävä jo huomenaamuna kello viideltä.
Kun emäntä kuuli, että pastorillakin oli tämän asian kanssa tekemistä, tuli hän heti myöntyväiseksi. Hän halusi vain tietää kuka Stineli oli, ja minkälainen; hän ajatteli heti, että ehkä tuo olisi hänelle sopiva. Mutta hän sai heti tietää että Stineli oli tyttö, jonka nimi oli Stineli ja että hän oli tuotava rouva Menotin apulaiseksi. Silloin hän suostui asiaan, sillä rouva Menottia hän ei tahtonut vastustaa; hän oli, näet, hyvillään siitä, että tämä antoi hänen pitää Rikoa palveluksessaan. Hän otaksui Stinelin olevan Rikon sisaren, vaikkei poika sitä sanonut; mutta eihän tämä muutenkaan koskaan puhunut perhe-oloistaan.
Samana iltana kertoikin emäntä kaikille vierailleen, että Riko seuraavana aamuna lähtee hakemaan sisartaan, sillä hän on tullut huomaamaan, kuinka täällä on hyvä olla.
Nyt hänkin puolestaan tahtoi näyttää kuinka hyvää hän soi Rikolle. Hän toi ullakolta suuren kopan ja ahtoi sen aivan täyteen makkaroita ja juustoa ja munia ja leipäpilppuja, joiden väliin pani sormenpaksulta voita. Rikolle hän sitte sanoi: "Et sinä saa nähdä nälkää matkalla, ja loput saat syödä perillä; siellä taidat tavata tyhjänpuoleiset paikat ja kotimatkalla tarvitset myöskin hiukan evästä. Sillä tulethan sinä, Riko, aivan varmasti takaisin?"
"Tulen", sanoi Riko. "Viikon päästä olen taas täällä."
Nyt Riko vielä vei viulunsa rouva Menotin luo, sillä muiden hoitoon ei hän sitä olisi uskonut, ja sitte hän heitti heidät viikoksi hyvästi; sillä jos kaikki kävi hyvin, toivoi hän palaavansa sen kuluttua.
SEITSEMÄSTOISTA LUKU.
Vuorien poikki takaisin.