Sähkötietä ilmoitin Tomskin poliisille tulostani, sekä pyysin sen antamaan tietoa sikäläisille luteerilaisille siitä. Mutta kun luteerilaiset ovat hajalla ja niistä vaikea saada tietoa niin väkirikkaassa kaupungissa kuin Tomsk on, niin ei poliisi voinut tai ei tahtonutkaan koota niitä.
Kun minä tulin kaupunkiin, sain minä itse alkaa kutsua näitä kokoon. Ensimmäinen mikä oli tehtävä oli kuitenkin käydä tervehdyksillä, josta ollaan hyvin tarkkoja Siperiassa. Ensimmäinen tervehdyskäynti oli kuvernöörin luona, sitten kävin tervehtimässä kaupungissa olevan sotaväen komendanttia ja niin kaupungin kaikkia korkeampia virkamiehiä arvojärjestyksen mukaan.
Tomskin kuvernööri oli hyvin kohtelias ja ystävällinen upseeri, joka, kun minä valitin etten osannut venäjää, sanoi että hänelle oli yhtä ikävää ettei tuntenut mitään niistä kielistä, mitä minä puhuin.
Oli lauvantai, kun minä tulin Tomskiin. Heti panin useampia ihmisiä liikkeelle etsimään suomalaisia. Seuraavana päivänä olikin suomalaisia 15-20 henkeä kirkossa. Tomskissa löytyy kaunis luteerilainen tiilikirkko ja siinä urut. Kun ei ketään luteerilaista pappia ollut käynyt Tomskissa kahteen vuoteen, täytyi minun viipyä siellä hiukan yli viikon. Tänä aikana kävin minä kaupungin kolmessa vankilassa ja löysin niissä noin viisikymmentä luteerilaista, joista kaksikymmentä oli Suomesta. Suomalaiset olivat joko kaivantotöistä karanneita tai myös Suomesta tänne lähetettyjä murhamiehiä, joita vietiin edemmä itään päin. Eivät he aivan hiukkaa hämmästyneet, kun minä tervehdin heitä suomeksi. He sanoivat ettei heillä ollut aavistustakaan siitä että suomalainen pappi olisi Siperiassa.
Vankiloissa pidin minä jumalanpalvelusta ja jaoin ehtoollista. Lääninvankilassa arveli tirehtööri varmaankin että meidän jumalanpalveluksemme näytti liika yksinkertaiselta, sillä hän tuli jumalanpalveluksen aikana ja toi käsissään kaksi vahakynttilää, asettaen ne tilapäiselle alttarille. Tämä oli kyllä ystävällisesti tehty hänen kannaltaan. Kaupungin kirkossa pidin minä kaksi suomalaista, yhden ruotsalaisen ja yhden saksalaisen jumalanpalveluksen. Ruotsalaisia oli vaan neljä henkeä, mitä minä voin tavata, vaikka sittemmin sain kuulla että vielä lisäksi yksi ruotsalainen perhe asui siellä. Mutta yhtä vähä kuin minä tiesin heistä, tiesivät he minusta. Maanmiehemme, vapaaherra Aminoffin perheessä vietin minä joutohetkeni. Täällä Siperiassa tapaa harvoin ihmisiä, joilla on muista asioista puhumista kuin mitä syödä ja juoda ja miten pukeutua. Sitä ilahuttavampaa oli sen vuoksi minulle saada keskustella henkilöiden kanssa, joilla oli korkeampia harrastuksia. Sekä vapaaherra Aminoff että hänen rouvansa huolehtivat hellästi meidän suomalaisparoistamme, joita vapaaherralla oli muutamia mukanaan kanavatyössä Obin ja Jenisein välillä. Kuten lienee tunnettu lukijalle, on hän mainitun kanavatyön päällikkö. Tomskissa oli eräs seurustelupiiri, johon myöskin Aminoffin herrasväki kuului, jossa ei pelattu korttia eikä juotu, vaan kokoonnuttiin keskustelemaan päivän kysymyksistä ja sellaisista aineista, joista jokaisella voi olla jotain hyötyä tai sielun sivistystä. Sellaiset piirit ovat muuten harvinaisia Siperiassa, sillä niin pian kuin muutamia tulee yhteen, ollaan hiljaa kuin haudassa; ja jokainen tuijottaa vaan kortteihinsa, mietiskellen miten voisi hiukan voittaen päästä pelistä.
Hengen ja omaisuuden turva on huonoa Tomskissa ja sen ympäristöllä. Uskaliasta on missä Siperian kaupungissa hyvänsä näyttäytyä ulkona iltasin, mutta Tomskissa kuitenkin enemmän kuin muualla. Viime talvena oleskeli siellä rosvoseura, jonka tarkoituksena oli ryöstää ihmisiltä vaatteita kadulla, ja sen pahempi oli pari virkamiestä eräästä virastosta osallisina asiassa, kuten sittemmin kävi selville. Ollessani Tomskissa joutui juuri eräs tuttavistani, saksalainen telegrafisti, aikaisin eräänä iltana rosvojen käsiin, jotka veivät häneltä turkit. Kun hän kulki katua, tuli muutamia miehiä hevosella, laulaen ja soittaen, ja ohikulkiessa toimitettiin teko ja niin taas lähdettiin matkaan. Mutta meidän saksalaisella oli pitkät sääret ja hän lähti laukkaamaan perässä minkä jaksoi, näki minne rosvot poikkesivat, ilmoitti asian poliisille ja sai turkkinsa takaisin. Rosvot vangittiin, tullakseen seuraavana päivänä, kuten minulle vakuutettiin, taas irralle lasketuiksi.
Mutta vielä kauheampi tapaus sattui myöskin minun oleskellessani Tomskissa. Kokonainen perhe, johon kuului mies, vaimo, kolme lasta ja kaksi piikaa, murhattiin k:lo 7 aamulla, kun täysi liike jo oli kaikkialla. Mainittu teko tapahtui talossa, joka oli vilkasliikkeisimmällä kadulla, kun kauppapuoti, jossa murha tapahtui, jo oli avattu. Kun minä k:lo 9 ajoin ohitse, olivat ruumiit asetetut nähtäville. Kauhistusta ja kyyneliä näkyi ihmisten silmissä, heidän katsellessaan murhattua perhettä, joka hurmeissaan tuossa makasi.
Epävarmuus Tomskissa on niin suuri, että kun minä tilasin postihevosia lähteäkseni matkaan, kehoitti postimestari etten lähtisi kaupungista iltapuoleen sillä ensimmäiset kyytivälit, sanoi hän, ovat hyvin vaarallisia. Teinkin kuten hän neuvoi. Päästyämme ensimmäiselle asemalle Tomskista itään, asettui joukko epäilyttävän näköisiä miehiä meidän kapineiden ympärille, joita meidän nyt täytyi siirtää kärryiltä kärryille, kun minä olin myöhäisen vuodenajan vuoksi saanut jättää ajopelini Tomskiin. Eräs miehistä oli tai oli olevinaan hyvin juovuksissa ja näytti yhä tahtovan kaatua meidän kapineiden päälle. Vihdoin loppui minun kärsivällisyyteni, niin että minä vihaisella äänellä karjasin, jolloin he noloina vetäytyivät pois toinen toisensa perästä.
Tapojen villeyden ja raakuuden Siperiassa näkee siitäkin että rosvot melkein aina murhaavat uhrinsa, vaikka eivät odota siltä saavansakaan muuta kuin nutun. Jotenkin harvoin tapahtuu kuitenkin että kyytihevosilla kulkien matkustajain kimppuun käydään. Olen kuullut täällä kerrottavan että edeltäjäni, pastori Roschier, joutui kerran Tomskin lähellä eräänä yönä suurelta tieltä viedyksi johonkin syrjäpolulle, arvattavasti jotakin viritettyä ansaa kohden, sekä että hän ainoastaan asevoimalla sai ajajan kääntymään oikealle tielle. Samoin kävi myös erään suomalaisen, joka viime kesänä tuli Omskiin. Kun hän joutui pois suurelta tieltä ja aavisti mitä oli aikomuksena, käski hän kyytimiehen kääntymään ympäri, mutta turhaan. Hänen ammuttuaan yhden laukauksen ja uhattuaan seuraavalla kerralla tähdätä hänen päähänsä, palasi tämä oikealle tielle ja tunnusti että hän isäntänsä käskystä aikoi viedä häntä sinne, missä isäntä itse jo oli odottamassa saalista.
Kolmen aseman päässä Tomskista itään oli jo rekikeli, niin että me nyt saimme vaihtaa kärryt rekeen. Matka kului hyvin ja usein näki havumetsiä. Pari vuorokautta matkattua tulimme eräänä iltana Marinskiin, joka on 12,000 asukasta käsittävä kaupunki. Siellä päätin ottaa asunnon levätäkseni yhden yön. Muuten matkustimme tavallisesti yötä päivää. Annoimme sen vuoksi viedä itsemme kaupungin ainoaan ravintolaan, jonka omisti eräs juutalainen. Minun lukkarini ja kyytimies menivät sisään huonetta kuulustelemaan. Mutta kun juutalainen kuuli, että oli kysymys papin ottamisesta asumaan, sanoi hän aivan lyhyesti: "sellaisen väen kanssa en minä tahdo olla missään tekemisissä, menkää hakemaan muualta asunto." Nolostuneena tuli minun lukkarini ulos, kun ei ollut odottanut sellaista vastausta, mutta meidän venäläinen kyytimies ei siitä säikähtynyt vaan ilmoitti juutalaiselle että se oli njemetskij (saksalainen) pastori. Se sai juutalaisen heti muuttamaan mielensä, niin että hän itse tuli juosten ulos kynttilä kädessä ja toivotti meitä tervetulleiksi. Sitten tuli hän minun huoneeseni ja kun hän näki minun riisuvan toisen vaatekappaleen toisen perästä, mainitsi hän "ette suinkaan mahda paleltua". Koko illan istui hän sitten ja pakisi siansaksaansa, mutta varsin hyvin tulimme siltä toimeen keskenämme; minä puhuin huonoa saksaani ja hän uushepreaansa. Mutta seurauksena meidän keskustelusta oli että minä päätin lähteä oikotietä Marinskista Minusinskiin, ja silloin tulisin minä kulkemaan Altai-vuoriston yhden haaran yli. Marinskissa panin minä kaikki mahdolliset ihmiset liikkeelle etsimään luteerilaisia. Mutta yhden ainoan voin minä tavata. Hän oli kuitenkin suomalainen, seppä, joka asui täällä vierasten keskellä. Meitä tavatessamme tuli hän niin iloiseksi että hän puhkesi itkuun. Minun mielestäni oli hänen mielensä auki Jumalan sanalle, mutta hän kärsi juomisen himosta. Sittemmin olen kuullut että hän paloi eräässä tulipalossa Marinskissa.