Näistä matkoista mainittakoon sen vuoksi ylimalkaan ainoastaan seuraavaa: Niin paljo turkkia yllä kuin mahdollista, istun katettuun rekeen ja matkustan sitten yötä, päivää siksi että olen saavuttanut määräpaikkani. Tavallisissa oloissa voin matkustaa 250 virstaa vuorokaudessa; mutta harvat ovat ne jotka ajan pitkään voivat kestää sitä. Minä olen siitä onnellinen että voin nukkua ajopeleissäni, olkoot tiet sitten minkälaisia hyvänsä. Reestä tai tarantassista kömmin ulos pari kolme kertaa vuorokaudessa vahvistamaan itseäni parilla lasilla teetä. Jos on jotain eväspussissa, joka ei ole kivikovaksi jäätynyt, niin voi pitää itseään onnellisena, sillä muussa tapauksissa saa tyytyä vaan leipään ja teehen. Välistä tapahtuu että postitalon emäntä on erittäin toimelijas laittamaan matkustajalle soppaa, piirakkaa tai jotain sellaista. Silloin voi olla varma siitä että hän tekee tämän saadakseen jotain voittoa siitä, eikä huolenpidosta matkustajan hyväksi, niinkuin on näyttävinään.
Minun matkatoverini Verhne-Suetukiin lokakuussa, hra Jarttu, joka sitten jatkoi matkaa Irkutskiin Brittiläisen pipliaseuran asioissa, ja minä saimme eräässä kestikievarissa huomata tätä. Emäntä katsoi mitä me ladoimme esille ruoka-arkustamme mutta arveli ettei siinä vielä ollut kylläksi, ja kysyi eikö hän saisi tuoda meille lautasellista soppaa. Me kiitimme ja maistoimme hiukan siitä. Mutta kun rupesimme suorittamaan hänelle sopasta ja teetä varten tuodusta vedestä 25 kop., niin hämmästyi hän aivan ja sanoi että se oli "malo" (vähä), eikä ollut tyytyväinen vähempään kuin 40 kopeekkaan, jota voi pitää hyvänä hintana paikkakunnalla, missä liha maksaa 1-1/2 kop. naula. Kun olen kulkenut samoja teitä useampia kertoja, niin olen oppinut tuntemaan ihmisiä kylissä siellä ja täällä, jotka ottavat ystävällisesti vastaan matkustajia eivätkä koeta kiskoa liika suurta voittoa heistä. Jos muuten sopii, pysähdyn aina sellaisiin paikkoihin. Sellaisia tuttavuuksia ei voi tehdä postitaloissa, jossa välistä katsotaan karsain silmin jos matkustaja jää yöksi, vaan talonpoikien luona, jotka mielellään ottavat vastaan matkustajia ja kyyditsevät, samasta maksusta kuin kestikievaritkin. Kun kerran tulee vapaalle postitielle, kuljetetaan matkustajaa ystävä ystävältä, kylä kylältä, tulematta ollenkaan tekemisiin kruununpostin kanssa. Kun kerran tulee tutuksi venäläisessä perheessä, niin pidetään silloin jo melkein kuin sukulaisena.
Kuinka sellaisia tuttavuuksia tehdään, tahdon lukijan luvalla seuraavilla riveillä kuvata.
Matkalla Minusinskiin tulimme me juoneiksi teetä eräänä aamuhetkenä eräässä talonpoikaisperheessä Kargatski nimisessä kylässä. Talonväki oli erittäin ystävällistä. Sen vuoksi päätin minä palausmatkalla ottaa yösijan heidän luonaan. Oli 40 asteen pakkanen ja kova tuuli samalla. Minä pyysin siis kyytimiehen ajamaan Savel Batjenkoffin luo ja minut otettiin ystävällisesti vastaan. Rautakamiini kuumennettiin ja se hohti kovaa kuumuutta itsestään. Lämpö nousi kyllä 25 asteesen, ja vaikka minä vakuutin että oli kylläksi lämmin, niin pisteli hyväntahtoinen talonisäntä yhä lisää puita kamiiniin, vakuuttaen että se joka on ollut ulkona tällaisessa pakkasessa, tarvitsi kyllä saada lämmitellä. Minun kapineeni kannettiin talon komeimpaan huoneeseen, joka muuten oli tyttären makuuhuone. Kuitenkin kävi kaikki vielä kankeasti ja juhlallisesti.
Kun olin pessyt matkatomun itsestäni, astuu talon-isäntä tyttärensä kanssa sisään ja sanoo. "Kun te, jalosukuinen herra, tervehditte minua kättelemällä rappusissa, niin häpesin minä kelpo tavalla etten voinut tervehtää teitä nimellänne, sen vuoksi pyydän minä saada tietää sen, ettei sellaista toistamiseen tapahtuisi." — "Minun nimeni on Ivan Ivanovitsh, ystäväiseni", sanoin minä. "Ja minun nimeni on Savel Andrejeff ja tämän minun tyttäreni nimi on Agriofovna", lisäsi ukko. "Niin, nyt olemme me, Ivan Ivanovitsh, 'znakomi' (tuttuja). Älä nyt koskaan enää aja meidän ohitsemme, sillä sellaisista kelpo ihmisistä pidämme, Ivan Ivanovitsh."
"Ei, sitä en kyllä tee, Savel Andrejeff", sanoin minä, ja jatkoin: "nyt pyydän sinua Agriofovna Saveljevna että olet hyvä ja keität minulle kokonaisia perunoita ja asetat esille samovaarin." — "Kyllä, sen teen kohta, Ivan Ivanovitsh, mutta eikö sinulla ole mitään muuta käskemistä?" Pian olivat perunat keitetyt ja teekeittiö pöydällä. Aterian aikana kertoi ukko Savel johtuvansa niistä miehistä, jotka jo Jermakin aikana muuttivat Siperiaan.
Tämä kasakkaheimo, josta iso osa Siperian väestöä polveutuu, vaikka he eivät enää palvele kasakkoina, on kookasta ja pulskeaa kansaa. Englantilainen Lansdell väittää että he ovat maailman kauniinta kansaa. Varmaa on, että minä olen aivan hämmästynyt välistä, nähdessäni ainoastaan mitä soreavartaloisimpia ja kauniimpia ihmisiä koko kylässä ilman poikkeusta. Myöskin Savel Batjenkoff oli uljas mies, ja hänen tyttärensä Agriofovna, puhdasta slaavilaista muodonlajia, johon kuuluu mustat silmät ja valkoiset hampaat, oli kauniimpia venakkoja.
Mitä siisteyteen Siperian talonpoikien luona tulee, niin on se aivan tyydyttävää. Joka kerta kuin siperialainen talonpoika astuu pöytään, pesee hän kätensä. Talouskalut pidetään huolellisesti puhtaina. Siirtolaiset, jotka ovat muuttaneet Euroopan puolelta, ovat sitä vastoin erittäin epäsiistejä. Myöskin luulen että varallisemmatkin asukkaat Siperian kaupungeissa ovat vähemmin siistiä kuin maalaisväestö. Mitä seurustelutapaan tulee, niin käyttäytyvät maalaisväestöön kuuluvat henkilöt säädyllisemmin kuin moni tshinovnikka (virkamies), joka pitää sivistyneen seurustelutavan todistuksena juuri rohkeutta ja vieläpä julkeuttakin. Kun talonpoika polttaa paperossiaan, etsii se jotain mihinkä voi panna poron, mutta herrasmies pitää hienoon tapaan kuuluvana heittää poron lattialle taikka matolle. Ei sääntöä ilman poikkeusta, mutta näin on useimmiten.
Kun minä otin esille voita ja lihaa ruokavakastani, niin hämmästyi Agriofovna suuresti ja kysyi enkö minä paastonnut. Kreikan-uskoisilla oli nimittäin siihen aikaan kuuden viikon pituinen paasto. Minä vastasin etten pitänyt itselläni olevan mitään paastoamisen syytä ja kysyin mihin heidän tapansa paastota eräinä aikoina perustui. "Herramme Vapahtaja on niin käskenyt", sanoi hän ihan varmana. "Sitä hän ei ole käskenyt, Agriofovna, sillä meillä on sama evankelio kuin teillä, ja se ei sisällä mitään sellaista käskyä, sen tiedän." — "Sitä minä en tiedä, sillä en ole kirjan-oppinut, mutta me teemme kuten meidän isämme ennen meitä ovat tehneet", sanoi tyttö. "Meidän joukossamme on kyllä monia, varsinkin herrasväessä, jotka eivät paastoa niin paljo; myöskin paastotaan sotaväessä ainoastaan lyhyemmän aikaa", liitti talon-isäntä.
Kun Savel-ukko oli saanut kylläkseen keskustelusta uskonnollisissa asioissa, tulimme muihin aineihin. Hän kyseli muun muassa minun kotimaani asioista eri kohtia. Minä vastailin niihin niin hyvästi kuin voin. Se herätti hänessä suurta kummastusta kun kuuli että omenat Suomessa ovat kymmentä kertaa huokeammat kuin Siperiassa. Mutta ihan käsittämättömältä näytti hänestä että desjätiina peltoa voi paikoittain maksaa ainoastaan sulalle saattamisesta lähemmä 50 ruplaa.