Kun kaikesta tästä oli keskusteltu, oli aika lähteä levolle. Jo kello yhden aikaan olin taas pukeissa ja kahden aikaan jätin hyvästi ystävälliselle väelle, joka lähteissäni yhtenään toisti onnentoivotuksia ja sanoja "Ivan Ivanovitsh", "znakomi" ja "pozhalusta".
Tällä olkoon vaan sanottuna että jokainen, joka siihen pyrkii, voi löytää ystävällisiä ihmisiä kaikkialla maailmassa, — Siperiassakin.
II. Matkalla Verhne-Suetukissa: kirkon vihkiminen; kirkko ja kapakka.
Muutamissa kylissä Tomskin ja Atsinskin välillä asuu suomalaisia, joita minä koetan saada toimellani avustaa matkoillani, mutta näitä on sangen vaikea tavata. Osasta he ovat myöskin kadottaneet kaiken harrastuksen Jumalaan ja jumalanpalvelukseen. Esimerkkinä sellaisesta välinpitämättömyydestä voisi erään porvoolaisen mainita, joka asui Tomskin kuvernementissa Tishulin kylässä. Minulla oli asuntoni hänen asuntonsa viereisessä talossa, mutta hän ei katsonut itsellään olevan aikaa tulla jumalanpalvelukseen, vaikka hänellä nyt ensi kertaa kuudenkolmatta vuoden päästä oli siihen tilaisuutta. Ainoastaan puoliväkisin sain minä hänet saapuville. Saadakseni selvää onko ketään suomalaista niissä kylissä missä käyn, lupaan minä tavallisesti 20 kopeekkaa sille, joka minulle voi tuoda jonkun luteerilaisen. Kun kerran saan kiinni yhteen, niin hän tuo kyllä sitten kaikki muut. Tavatakseni niitä maanmiehiä, jotka asuvat yleiseltä maantieltä kaukana olevissa kylissä, maksan tavallisesti jonkun ruplan henkilölle, joka ottaa sellaisille maanmiehille viedäkseen tietoa koska he voivat tavata minua. Välistä onnistun siten tapaamaan yhden tai pari henkeä, välistä ei tule ketään. On melkein mahdotonta toimittaa hajallaan asuville mitään sielunhoitoa. Useimmiten olen saapunut määrättynä päivänä perille; mutta jos on tapahtunut että minun tuloni jonkun voittamattoman esteen kautta on myöhästynyt, niin ovat he taas kaikki hajautuneet kun minä saavun. Vaikka olisin ihan koko vuoden matkalla, en kuitenkaan voisi tavata kaikkia piirissäni hajallaan asuvia suomalaisia, kun ne vaeltavat kylästä kylään. Muutamat niistä näyttävät vaativan että minä niin tekisin, vaikka he, kuten sanottu, sitten pitävät omana asianaan tahtovatko saapua heidän läheisyydessään pidettäviin jumalanpalveluksiin vai ei.
Tomskin kaupungissa oleskelee muutamia työmiehiä passilla. Heidän tähtensä olen minä joka vuosi oleskellut siellä jonkun päivän sekä pitänyt jumalanpalveluksen ja ehtoollisen kirkossa. Eräänä vuonna oleskelin Tomskissa kahdeksan vuorokautta, mutta kahtena viime vuotena vaan neljä ja viisi vuorokautta. Kun minä viime syksynä määräsin että jumalanpalvelus oli pidettävä arkipäivinä, ei tämä näyttänyt miellyttävän toisia, kun he siten tulisivat olemaan poissa työstä puolen päivää!
Samassa kaupungissa olin minä tapaamassa erästä suomalaista Vilh. Forsbergiä vankilassa. Hän oli siellä syytettynä erään suomalaisen naisen Elisabet Parviaisen murhasta; tämä oli viimeksi nähty mainitun Forsbergin seurassa ja seuraavana aamuna löydetty kuoliaaksi pistettynä eräässä puutarhassa. Syyksi tuohon tekoon arveltiin että Forsberg, joka varkaan käden kautta oli kadottanut muutamia vaatekappaleita, epäili Parviaisen tietävän kuka oli varastanut, mutta ettei tämä ilmaissut. Myöskin kuuluu Forsberg olleen syytteen-alaisena jonkun kapakoitsijan tai sentapaisen henkilön ryöstämisen yrityksestä. Mutta kun hän toimittaa rikoksensa selvällä päällä ja tarkoin suunnittelee ne edeltäpäin, niin voinee hän pujahtaa irti tästäkin asiasta; varsinkin kun Siperiassa ainoastaan kaikkien selvimmät todistukset riittävät jonkun langettamiseen. — Vuonna 1892 kuuluu Forsberg tulleen langetetuksi uudesta murhasta, ja tuomituksi pakkotyöhön itä-Siperiassa.
Matkoillani olen aina saanut levitetyksi koko joukon kirjoja, ja voin toivoa että ne levittävät siunausta. Sittenkuin elämä luteerilaisissa siirtoloissa on ruvennut hiukkasen asettumaan, toivon että kunnollisemmat meidän suomalaisista tulevat niitä yhä enemmän ja enemmän käyttämään.
* * * * *
Siirtykäämme nyt, ilman mitään enempää matkan kuvausta, Verhne-Suetukiin. Jo etäältä voimme kuunvaloisessa yössä nähdä uuden nyt vihittävän kirkon torninhuipun. Sähkösanomalla olin ilmoittanut kylään tuloni, sillä edellisestä vuodesta aikain oli Minusinskikin nyt sähkölangalla yhdistettynä muuhun maailmaan. Asuntomme saimme nytkin kuten ennen, ent. pääkirjurin herra Möllerin luona, jonka siistissä ja ystävällisessä perheessä tuntee olevansa kuin kotona. Herra Jarttu ja minä ryhdyimme nyt työhön yhteisesti. Me oleskelimme täällä Marraskuun 12 p:stä 24:een. Harvoja olivat ne päivät, milloin emme pitäneet raamatunselitystä tai hartaushetkeä. Minulle oli iloista että oli mukanani henkilö, joka voi auttaa minua virkani toimituksessa. Pääjuhla meidän oleskelu-aikanamme Verhne-Suetukissa oli kirkon vihkiminen, joka tapahtui tuomiosunnuntaina. Jo lauvantaina alkoi kansaa tulemaan 25-30 virstan päässä olevista virolaisista ja lättiläisistä kylistä. Ympärillä olevista venäläisistä kylistä oli muutamia utelijaita saapunut, ja jokunen aina Minusinskista. Omitekoisen ohjelman mukaan, johon oli koottu kappaleita suomalaisesta ja saksalaisesta käsikirjasta, toimitin minä vihkimisen. Suomalaisessa käsikirjassa oleva kaava on minun mielestäni erittäin köyhä. Lättiläinen pastori Salith, Nizhnaja Bulankasta, autti kirkonvihkimisessä, joka tapahtui seuraavalla tavalla:
Seurakunta kokoontui ensin koulusaliin, jossa jumalanpalvelusta oli pidetty edellisinä vuosina. Virsi veisattiin, jonka jälkeen vihkimisen toimittaja piti lyhyen puheen, joka päättyi kiitosrukoukseen Jumalalle siitä elämän sanasta, jota hän oli antanut tässä huoneessa julistaa. Virsiä veisaten astui seurakunta juhlakulussa kouluhuoneesta kirkkoon. Papit ja koulunopettajat kulkivat etunenässä kantaen raamattua, ehtoollisastioita ja muita alttariin kuuluvia esineitä. Uuteen kirkkoon astuessa piti vihkimisen toimittaja, ennenkuin ovi avattiin, puheen seurakunnalle sanoista: Herra varjelkoon sinun sisälle- ja uloskäymisesi nyt ja ikuisesti. Virren n:o 75 veisattua astuivat papit kuoriin alttarin ulkopuolelle, ja vihkimisen toimittaja puhui Matth. 16: 15-18 johdosta.