Ei koskaan ole Venäjänmaan tulevaisuus näyttänyt himmeämmältä kuin sinä aikana. Puolalaiset olivat taistelussa lyöneet venäläiset, heidän tsaarinsa oli kaatunut ja Moskova oli valloitettu. Alakuloisuus oli vallannut heidät kokonaan eikä näkynyt missään johtajaa Venäjän kansalle. Silloin astui esiin yksinkertainen Nizhni-Novgorodin porvari, Kusma Minin. Jumalanpalveluksen päätyttyä piti hän tuomiokirkon portailta puheen, jossa kuvaili väkijoukolle isänmaan suurta vaaraa. Nyt oli jok'ikisen velvollisuus uhrata kaikkensa isänmaan alttarille. Hän laski kalleutensa ja rahansa kirkon oven eteen ja kehotti muita tekemään samoin. Isänmaallinen innostus heräsi, ja pian oli koko tori läjäpäissä täynnänsä kaikenkaltaista kallista tavaraa. Sotajoukko kerättiin kokoon ja varustettiin. Sen mukana retkesi myöskin Kusma Minin Moskovaan ja he karkoittivat muukalaiset sieltä matkoihinsa. Juuri samaan aikaan nousi Romanovin suku Venäjän valtaistuimelle. Kusma Minin on kiitolliselta synnyinmaaltaan saanut hautansa tuomiokirkossa, missä Nizhni-Novgorodin ruhtinaat lepäävät. Lamppu palaa alati Kusma Mininin haudalla ja keisarilliset eivät koskaan Nizhni-Novgorodissa ollessaan jätä käymättä hänen lepokammiossaan. Syvällisellä hartaudella seisoimme hänen haudallaan, sillä me tiesimme ja tunsimme, että jokaista joka on uhrannut kaikkensa synnyinmaansa hyväksi, on jälkimaailman pidettävä kunnioittavassa muistossa. Kun vielä lisään että yläkaupungissa on luteerilainen kirkko ja pappila, kuvernöörin-talo ja kadettikoulu, voin jälleen palata varsinaiseen markkina-kaupunkiin.
Markkinakaupunki sijaitsee niemekkeellä, joka muodostuu Okan laskiessa Volgaan. Pitkän sillan kautta on se yhteydessä itse Nizhni-Novgorodin kanssa. Messukaupunki, kuten markkinakaupunkia nimitetään, koska markkinat ovat saaneet alkunsa siten että kansaa eri osista maata kokoontui messulle eli juhlalle, jota vietettiin eräässä Nizhni-Novgorodin lähistöllä olevassa luostarissa, on täynnänsä makasiineja ja asuinhuoneita, jotka ovat avoinna ainoastaan markkina-aikana, kirkkoja, pankkeja, teaattereita, hotelleja ja jos jonkinlaisia huvipaikkoja. Erinomattain komea on tuomiokirkko, joka on rakennettu markkinamiesten antamilla lahjoilla sekä markkinapaikan keskellä oleva talo, missä on pankki, pasaashi, ravintola y.m. Pasaashissa soittaa kaksi soittokuntaa vuoronperään. Se on se paikka, jonne markkina-aikaan kokoontuu kaikki mitä kaupungissa on somaa ja loistavata. Muissa paikoissa esiintyvät kuuluisimmat laulajat ja laulajattaret, joita aina kosolta vierailee Nizhni-Novgorodissa markkina-aikana. Aikomuksemme oli saada katsahdus markkinaelämästä, mutta milloin ja missä kauppoja tehtiin, sitä ei nähnyt. Pikkukauppa on siellä vähäarvoista ja paraasta päästä tapahtuu vähittäismyynti pasaasheissa. Pitkät linjat eli kadut makasiineja täynnä yhtä lajia tavaraa, tuhansittain ajureita, jotka kuljettavat tavaroita, uusia esineitä joka taholle minne silmää käänsi, tataareja, kiinalaisia, persialaisia, araapilaisia, sartteja, englantilaisia, ameriikkalaisia, sanalla sanoen kansaa kaikkia lajia mitä maan päällä asuu, vilisee siinä sekaisin kirjavassa paljoudessa. Muutamassa tunnissa väsyy niin katselemiseen, että on melkein tylsistynyt ja välinpitämätön kaikki kaikesta. Täytyy olla jotakin oikein eriskummaista, mikä edes voi itseensä kiinnittää huomiotamme. Sen tähden tyydyimme jättämään koko komeuden jo toisena päivänä ja jatkoimme matkaamme Moskovaan. Kuten höyrylaivoilla, samoin myöskin on rautateillä Venäjällä hiukan toisin kuin Suomessa. Kun matkustajatulva oli niin suuri, että sai odottaa kokonaisen tunnin ennenkun pääsi pilettiluukulle, saattoi jo edeltäpäin arvata miten vaikeaksi kävisi saada edes hiukankaan mukiinmenevätä yösijaa. Menin sen vuoksi konduktöörin pakeille ja pyysin hänen neuvomaan meille jonkun vaunun, missä ahdinko ei olisi niin suuri kuin tavallisissa vaunuissa. Mutta osaamatta odottaa sen suurempaa myötätuntoisuutta hänen puoleltaan meitä kohtaan, lisäsin: "olen osottava teille siitä kiitollisuuteni". Hän pyysi meidän odottamaan siksi kuin kaikki olivat asettuneet paikoilleen ja sitte hän lähetti erään palvelusmiehen saattamaan meidät vaunuun, missä ennestään oli ainoastaan muutamia henkilöitä. Kiitollisuuttani konduktööriä kohtaan minä osotin siten että annoin hänelle ruplan juomarahaa. Se rupla tuli kyllä ansaituksi matkan varrella. Joka suuremmalla asemalla hän kysyi meiltä, tahtoisimmeko saada vettä teekannuumme. Kiitollisuutensa osotteeksi toimitti konduktööri meille vettä. Iltasella hän toi muutamia ohkaisia lautoja, jotka me taisimme asettaa lyhyiden penkkien välille ja siten laittaa itsellemme säällisen yövuoteen. Aina kun hän kävi meidän vaunumme läpi, muisti hän katsoa että lapsilla oli huopapeitteet ympärillään. Kun muistaa noiden konduktöörien ystävällisyyttä, josta he tosin saavat juomarahaa, eivät meidän kopeat, jäykät konduktöörimme näytä juuri miellyttäviltä. Muukalaiselle on hyvä asia, että hän voi Venäjällä toivoa saavansa apua rautatienpalvelijoilta, ja mielellään hän heille siitä antaa vähäisen palkkion.
Matkakumppanina oli meillä muiden muassa eräs moskovalainen kauppias, joka ei sanonut milloinkaan pitävänsä tapana maata matkustaessaan rautatiellä. Hän joi kaiken yötä teetä herkeämättä. Venäläiset maistelevat teelasiansa, niinkuin totimiehet Suomessa totiansa. Niinpian kun joko puolisoni tai minä kohotimme päätämme, oli hän heti teessänsä käsin, ystävällisesti pyytäen juomaan lasin hänen kanssansa. Hän oli viisaasti varannut mukaansa lasia myöskin vieraitten varalle. Saatuani unta kyllikseni noudatin hänen pyyntöänsä ja join teetä kanssansa. Pian tuli puheeksi Suomen olot ja Moskovskija Vjedomosti. "Minä en juuri välitä politiikasta, vaan pidän huolta omista asioistani, mutta kummalliselta minusta tuntuu että hommataan muutoksia Suomen oloissa, vaikka suomalaiset itse ovat aivan tyytyväisiä niihin", sanoi moskovalainen kauppias, ja todennäköisesti hän lausui mielipiteen, joka on yhteinen Venäjän suurelle yleisölle. Hän kyllä käsitti, ettei heidän lehtensä asioita paranna, vaan pahentaa. Mutta häpeä ja vastuunalaisuus ei ole kohtaava Venäjän kansaa, vaan noita kunnottomia sanomalehtimiehiä itseänsä ja kaikkia niitä, jotka heidän takanansa piilevät. — K:lo 11 a.p. saavuimme Moskovaan ja menimme asumaan meille vanhastaan tuttuun paikkaan, S:t Petersburg-nimiseen hotelliin. Mainitussa hotellissa, joka on lähellä "punaista porttia", voi asua hyvin halvalla. Saa nimittäin 1 ruplan 50 kopeekan vuorokautisesta maksusta jotenkin suuren huoneen, joka on väliseinillä jaettu kolmeen kammariin. Mistään ylimääräisistä menoista ei ole puhettakaan ja laskunsakin tietää itse tarkoin edeltäpäin.
Jäimme Moskovaan muutamaksi päiväksi sekä katsellaksemme kaupunkia ja ranskalaista näyttelyä, joka silloin oli avattu, että myöskin minä heittääkseni hyvästi Moskovan konsistoorion, jonka alaisena olin ollut kuusi vuotta. Kuten aina kohtelivat konsistoorinjäsenet nytkin minua erittäin ystävällisesti. Kenraalisuperintendentin luoksi olin eräänä iltana kutsuttuna teelle. Muutoin ei minulla konsistoorista ollut mitään tukea toiminnassani Siperiassa. Ei mitään ehdotuksia, joita minä sille tein, otettu korviin. Sen jäsenet näkyivät otaksuvan osaavansa arvostella asioita, joita he eivät olleet nähneet ja joiden käyttöä he eivät ymmärtäneet; ja vaikka he panivat alttiiksi melkoisia summia Siperiassa olevien virolaisten ja lättiläisten hyväksi, niin eivät antaneet ropoakaan inkeriläis-suomalaisten auttamiseksi, jotka ovat kantaväestönä luteerilaisissa siirtoloissa. Työ virolaisten ja lättiläisten hyväksi oli myöskin velttoa. Autettiin, mutta juuri kun päästiin niin pitkälle että vähäinen apu olisi vielä ollut tarpeen työn edistymiseksi, silloin sanottiin "seis!", ja siten oli murrettu pontevan opettajan vaikutushalu ja kyky. Tein konsistoorille useampia ehdotuksia silloin kun olin virolais-lättiläisen seurakunnan esimiehenä, mutta turhaan. Jos Suomen hallitus olisi kohdellut minua samallaisella välinpitämättömyydellä, niin ei kenraalisuperintendentti Cossmann olisi saattanut Siperiassa toimittamansa tarkastuksen jälkeen antaa sikäläisistä suomalaisista sellaista lausuntoa että "he olivat ison matkaa edellä muista kansakunnista".
Kun kaikki tämä jätetään huomioonottamatta, ei ollut mitään nurjamielisyyttä vallinnut konsistoorin ja minun välilläni. Maanmiehemme Backman, joka on Pyhän Mikaelin kirkon esipappina Moskovassa ja samalla konsistoorin asessorina, ymmärsi kyllä että minulla oli ollut oikeus puolellani, ja oli pahoillansa siitä etteivät ehdotukseni olleet tulleet hyväksytyiksi.
Hyvin miellyttävää oli katsella näyttelyä, jonka ranskalaiset olivat panneet toimeen Moskovassa. Kuitenkaan ei siitä voinut olla tulematta siihen käsitykseen että koko puuhan tarkoituksena oli saada kiskotuksi kelpo tavalla rahoja siellä kävijöiltä. Senpä tähden ei koko näyttely Moskovassa saavuttanut lainkaan yleistä suosiota, vaikka Ranskassa oli arveltu aivan toisin. Suurissa parvissa näki ranskalaisia matkailijoita, joita siihen aikaan oleskeli Moskovassa ja joita me tapasimme sekä näyttelypaikalla Kremlissä että palatsissa.
Kun mielemme teki näkemään Moskovassa olevaa keisarillista palatsia, käännyin poliisimestarin puoleen ja sain väelleni pääsyliput sinne. Yhdessä meidän kanssamme pääsi eräs ranskalainen seurue palatsiin, jonka kokonaisuudessaan meille näytteli muuan palvelija. Korkeita saleja runsaasti koristelluin pylväsrivein, jotka olivat kullatut ja joihin kalliita kiviä oli kiinnitetty — siinä kuva mikä on muistiin jäänyt käynnistäni palatsissa. Kappaleen matkaa keisarillisesta palatsista, missä hallitsija aina Moskovassa käydessään pitää asuntoa, on osasto, missä kruunun kalleuksia säilytetään. Sinne pääsee jokainen ilman pilettiä. Siellä saa nähdä kaikki kruunauspuvut sekä vielä valtakunnan kruunun ja valtikan. Tarumaiset aarteet kallisarvoisia astioita ja jalokiviä, satuloita ja aseita häikäisee siellä silmää. Mutta mielessään tuntee, katsellessa kaikkea tuota rikkautta, jonka raha-arvoa tuskin voidaan määrätä, ettei onnellisuus ole riippuvainen sellaisten omistamisesta.
Enimmin minua miellytti katsella sitä osastoa, missä säilytettiin halvempiaineisia mutta historiallisessa suhteessa arvokkaita esineitä. Pietari Suuren yksinkertaisen kätkyen ja halvan poikamies-aikuisen sängyn, re'en, jolla Napoleoni pakeni Moskovasta, suunnattoman suuret kullatut ajopelit, joissa Katariina II oli matkustanut Pietarista Moskovaan, Pietari I:sen saappaat ja hänen omatekoiset huonekalunsa sekä määrättömän joukon muita samankaltaisia kapineita sai siellä nähdä.
Ennenkun lähdimme Kremlistä, kävimme Uspenskin tuomiokirkossa, sillä Moskovan kauniiseen Vapahtajan katedraaliin, josta olen puhunut kertomuksessani matkasta Omskiin, ei sillä kertaa päässyt. Palveluhaluinen kirkonpalvelija näytteli meille kirkossa olevat pyhäinjäännökset, — kunnia, joka ei tule kaikkien kirkossa kävijäin osaksi. Muun muassa avasi hän kallisarvoisen rasian, missä lasin alla säilytettiin kappale pyhän Nikolain ruumista kultakuorukseen kätkettynä. Muuan oikeauskoinen käytti heti tilaisuutta saadakseen suudella lasia. — Sitte näytettiin meille useampia merkillisempiä pyhäinkuvia, muun muassa neitsyt Marian kuva, jonka muka evankelista Luukas oli maalannut. Oikeauskoisilla ei ole ainoastaan sellaisia merkillisiä kuvia, joiden he uskovat juontavan alkunsa niin kaukaisilta ajoilta, vaan on heillä vielä semmoisiakin, joiden sanotaan olevan taivaasta tulleita. Kuten tiedämme pitää kreikkalainen kirkko näitä pyhäinkuvia suuressa kunniassa. Tuomiokirkosta menimme katsomaan Ivan Velikijn tornia ja sen vieressä olevaa "Tsar-kolokol'ia". Sanotusta tornista tarjouu eteemme näköala Moskovasta, "jota ei milloinkaan unohda", kuten nykyinen Ruotsin kuningas kuuluu sanoneen, kun hän kruununprinssinä ollessaan kävi tornissa. Mutta mikähän merkillinen laitos se "Tsar-kolokol" sitten on? kysynee joku. Se on maailman suurin kirkonkello, minkä kunnian se saanee edelleenkin pitää, ainakin kaukaisiksi ajoiksi. Venäläisillä on kirkoissaan useita ja suuria kelloja, niin että he siinä suhteessa epäilemättä käyvät kaikkien muiden kirkkokuntien etunenässä. Henry Lansdellin tiedonannon mukaan painaa Englannin suurin kello Oxfordissa 7 tonnia eli noin 15,100 naulaa, suurin kello Pietarissa 23 tonnia, vanhassa pääkaupungissa oleva "Suuri Juhana" 96 tonnia, mutta "Tsar-kolokol" eli kellojen kuningas Moskovassa painoi uudekseltaan liki 200 tonnia eli 432,000 naulaa. Tämä jättiläiskello on 26 jalkaa korkea ja sen läpimitta 67 jalkaa. Kellon toisesta kyljestä on lohennut kappale sen pudotessa tornista maahan. Nyt se olla kohjottaa maassa Ivan-Velikijn tornin juurella, ja sitä kummastelevat kaikki Moskovassa kävijät.
Matka Moskovasta Pietariin kestää noin kaksikymmentä tuntia. Terveinä ja reippaina saavuimme Pietariin oltuamme matkalla kolme viikkoa siitä pitäin kuin Omskista läksimme. Oleiltuamme Pietarissa pari päivää lähdimme kulkemaan kohti kallista kotimaata. Niiden kuuden vuoden kuluessa, minkä ajan olin hoitanut Siperiassa olevain suomalaisten vankien ja siirtolaisten pastorin virkaa, olin matkustanut noin 60,000 virstaa, siitä enemmän kuin puolet hevosella.