"Tuo hyvä rouva hämmästyi, kun kuuli että minä olin ruhtinas N.
"'Tekö herra majuri olette ruhtinas N?' kysyi talonisäntä hämillään ja nousi seisaalleen.
"'Niin olen, ystäväiseni', vastasi majuri. 'Sallimus on sen niin säätänyt. Minä kenties olisin onnellisempi, jos en olisi ruhtinas. Mieleni tekee kadehtimaan niitä, jotka ovat vaan ihmisiä ihmisenä, eikä mitään muuta. Kastit ja luokat eivät minua ollenkaan miellytä. Koska me, pyhän kirjan sanain mukaan, kaikki olemme yhtäläisiä Jumalan edessä, niin miksikäs tässä maailmassa pitää oleman sellainen säätyeroitus, että toiset jo maailmaan syntyessään ovat ylimyksiä ja toiset alhaisia ja orjia, vaikka kaikki olemme yhden näköisiä ja yhden Jumalan tekemiä? Istu, hyvä ystäväni, istu. Minä olen niin iloinen, kun meitä on tässä kaksi ystävää, eikä yhtään ruhtinasta ja talonpoikaa. Me olemme tavallisia kuolevaisia ihmisiä, eikä mitään muuta. Me saamme nyt vapaasti jutella ja hengittää Jumalan raikasta ilmaa'."
Talonisäntä kävi istumaan ja sanoi:
"Jatkakaa vaan, hyvä ruhtinas, kertomustanne. Se minua niin kovin huvittaa."
"Johan minä sanoin, että tässä ei ole mitään ruhtinasta, eikä talonpoikaa, vaan kaksi ystävää", vastasi majuri kiivastuneena. "Jos ette tahdo suututtaa minua, niin kutsukaa vaan minua majuriksi. Sen arvon olen minä palveluksellani ansainnut, mutta ruhtinaan arvo ei ole minun ansiotani. Niin kauan kun minä teidän talossa olen, ei minua kenkään saa kutsua ruhtinaaksi, vaan majuriksi; muistakaa se."
Sitte kun isäntä oli luvannut olla ruhtinaan nimeä mainitsematta, jatkoi majuri:
"Niinkuin jo mainitsin, hämmästyi tuo kunnon rouva. Toinnuttuaan sanoi hän:
"'Teidän ruhtinaallinen armonne on hyvä ja ei tee pilkkaa meistä, alhaisista ihmisistä. Vaikka me olemme köyhät, niin olemme toki Jumalan kiitos kunniallisia ihmisiä ja se onkin meidän suurin arvomme.'
"Nyt oli minulla vuoro hämmästyä; sillä sellaista vastausta en voinut odottaakaan. Siksi minun tuli hieman aikaa miettiä, mitä tuohon sanoisin. Vihdoin virkoin minä: