"'Jos te, hyvä rouva, luulette minun tekevän pilaa, niin te suuresti erehdytte. Minulla ei ole pilaa, sen vähemmin pilkkaa mielessäni. Jos voisin teille avata sydämeni, niin te näkisitte, että siellä on puhdas Jumalan totuus ja ettei siellä ole muuta kuin tyttärenne Marian kuva. Häntä minä rakastan koko sydämeni lämmöllä viimeiseen hengenvetooni asti, eikä tässä ollenkaan tule kysymykseen ylhäisyys tahi alhaisuus, rikkaus tahi köyhyys, vaan yksinään tuo pyhä tunne, rakkaus.'
"Kun rouva kuuli minun innostuksissani puhuvan sydämeni tunteiden mukaan ja näki kuinka minun kasvoni hehkuivat, niin tuli hän siihen vakuutukseen, että puheeni oli pelkkää totta, eikä mitään teeskentelemistä, ja sanoi:
"'Minulla luonnollisesti ei ole mitään sitä vastaan. Mitä sinä Maria siihen sanot?'
"'Minä rakastan häntä, olkoon hän sitte ruhtinas, tahi ruhtinaan orja', vastasi Maria, kävi äitinsä kaulaan ja purskahti itkemään.
"Pyhä tunne valtasi minutkin tällä autuaallisella hetkellä niin, että minun silmistäni herahtivat kyyneleet.
"Sitte kun äiti oli antanut meille siunauksensa, aloimme me tuumia meidän yhteen menosta, ynnä muista asiaa koskevista seikoista.
"Minä tahdoin ottaa morsiammeni keralleni Pietariin, mutta rouva ei antanut siihen sanan sijaa, vaan sanoi aivan vakavasti:
"'Vasta sitte, kun te olette Herran alttarin edessä saaneet pyhän papillisen siunauksen, vasta sitte voitte matkustaa mihin tahansa; mutta sitä ennen ei Maria saa askeltakaan ottaa kenenkään miehen kanssa kotoa lähteäkseen.'
"Vielä jonkun päivän viivyin minä näiden kunnon ihmisten luona, vahvistaakseni voimiani. Se oli onnellisin aika minun elämässäni. Voi kuinka mielelläni minä olisin tahtonut jäädä sinne asumaan koko elinajakseni, jos vaan olisin voinut, mutta velvollisuuteni vaati minua palajamaan äitini luokse Pietariin.
"Tällä ajalla sain minä tietää että Marian isävainaja oli erinomaisen urhoollisuutensa ja velvollisuutensa tarkan täyttämisen tähden kohonnut sotamiehestä luutnantiksi, tullut sodassa ammutuksi raajarikoksi, jonkatähden hän sai eron sotapalveluksesta taapikapteenin arvolla. Rouvansa oli erään vänrikin tytär. Miehensä kuoltua ei hänellä ollut muuta tuloa, kuin se pensioni, minkä hän luutnantin leskenä sai. Heillä kun oli oma talo ja Maria vielä ansaitsi ompelemisella rahoja, niin tulivat he toimeen hyvästi, semminkin kun heidän tarpeensakin olivat vähäiset.