Sitte pyysi Maria vierasta kertomaan, mitä hän tiesi siitä hyvästä ruhtinaasta. Sen tämä tekikin, alkaen siitä hetkestä, jolloin majuri heille tuli, siihen asti kun hän heiltä läksi ja kuinka he surivat häntä koko perhe. Kun hän mainitsi ruhtinaan palavasta rakkaudesta ja uskollisuudesta Mariaa kohtaan, tillahti Maria itkemään ja sanoi:
"Hän rakasti minua ja oli minulle uskollinen kuolemaansa asti; samoin tahdon minäkin tehdä ja elää yksin hänelle."
"Tee niin, rakas lapseni!" sanoi ruhtinatar itkussa suin.
Kun isäntä oli kertomuksensa lopettanut, kutsui ruhtinatar palvelijansa, jonka käski tuomaan heille lasit viiniä. Se oli Törmäsestä outoa, kun naiset kilauttivat viinilasinsa hänen lasiansa vasten ja sitte vasta ryyppäsivät. Viinit juotua sanoi isäntä jäähyväiset ja kiitti vierasvaraisuudesta. Lähtiessä pisti ruhtinatar isännälle sadan ruplan setelin kouraan ja Maria antoi viiden ruplan kultarahan. Talonväki pyysi vierasta vastakin käymään heitä tervehtimässä, kun hän vaan milloin liikkuu Pietarissa.
Kotiin tultuaan kertoi Törmänen laveasti Pietarissa-käynnistään ja miten hyvästi häntä siellä pidettiin majuri-vainajan kotona. Hänellä oli siitä kertomista moneksi aikaa.
"Kyllähän Maria lupasi pysyä ruhtinaalle uskollisena kuolemaansa asti, mutta sitä minä en usko. Noin nuori ja kaunis nainen ei saa rauhaa olla yksinään. Onhan niitä rikkaita ja nuoria ylimysten poikia, jotka viettelevät hänet naimisiin", lasketteli isäntä joka kerran, kun tuli puheeksi Maria.
Melkein joka vuosi kävi Törmälän isäntä Pietarissa ja samalla tervehtimässä ruhtinatarta ja Mariaa. Joka kerralla oli hän yhtä tervetullut ja sai aina lähtiessään runsaasti rahaa ja muutakin kavetta. Viime kerralla kyseli Maria isännän kotia, ynnä tietä sinne, luvaten käydä joskus katsomassa niitä paikkoja, joissa hänen rakas ruhtinaansa oli oleskellut.
Kymmenen vuotta oli kulunut ruhtinaan kuolemasta, kun eräänä kauniina kesäpäivänä tuli Törmälän taloon ylhäinen nainen. Hän ajoi vaunuilla, joita veti pari mustia hevoisia. Isäntä meni vierasta vastaan.
"Vieläkö isäntä tuntee minua, kun emme pariin vuoteen ole nähneet toisiamme?" kysyi vieras noustessaan vaunusta.
"Kyllähän minä luulen tuntevani ja ainakin arvelen teidän olevan neiti
Marian, ruhtinas majurin morsiamen", vastasi isäntä.