Maria otti kirjeen takaisin ja luki sen isännälle, joka tarkkuudella sitä kuulteli. Sitte sanoi Maria:
"Minä olen sen oppinut ulkoa, kun tuhansia kertoja olen sen lukenut."
"Minun mielestäni oli ruhtinaan äiti siihen syypää, ettei teistä tullut paria", virkkoi isäntä.
"Oi, älkää sanoko niin, hyvä isäntä", vastasi Maria. "Meidän äiti oli herttaisin ihminen maailmassa, vaikka hän, kun asia esitettiin hänelle niin äkkiä, ei voinut antaa suostumustansa, semminkin kun hän oli katsonut pojallensa toisen morsiamen, joka oli sekä arvonsa että varallisuutensa puolesta ruhtinaan vertainen. Mutta kyllä ajan kuluessa, kun hän tuli tuntemaan meidän molempain lujan rakkauden, olisi hän ilomielellä suostunut meidän yhteen käymiseen. Hän rakasti poikaansa yhtä paljon kuin minäkin, siksi ei hän olisi voinut sitä kieltää, vaikka minä olin alhainen ja köyhä. Se oli oikeastaan sota, eikä äiti, joka meidät eroitti."
"Te olette vielä yksin, neiti Maria. Miks'ette ole mennyt naimisiin?" kysyi isäntä.
"Minäkö naimisiin muiden kanssa, kuin oman ruhtinaani, — ei ole voinut tulla kysymykseenkään. Minä elän ruhtinaani muistolle. Hänen rakkautensa on minulle liian kallis, unhottaakseni sitä. Me lupasimme rakastaa toisiamme kuolemaan asti. Hän on sen lupauksensa täyttänyt ja minä myös tahdon sen täyttää. Se on pyhä vala, siksi en minä voi sitä rikkoa. Tosin minulla on ollut paljon tarjokkaita, mutta ylenkatseellisesti olen minä heidät kaikki hylännyt. Minä sain lukemattomia kirjeitä, joihin yhteenkään en vastannut. Minä sain suullisia rakkauden tunnustuksia, joihin minä vastasin paikalla kieltävästi. Nyt jo pari vuotta olen minä saanut olla rauhassa, kun olen vetäytynyt yksinäisyyteen ja keikarit ovat nähneet vaivansa turhaksi", vastasi Maria innokkaasti.
Sitte sanoi Maria jäähyväiset ja kiitokset isännälle, pisti sadan ruplan setelin isännän kouraan ja sanoi vaunuun noustessaan:
"Ei teidän tarvitse rahojen puutteessa olla. Tulkaa vaan luokseni ja ilmoittakaa tarpeenne, niin saatte minulta rahaa. Minusta on se niin hyvää, kun te rakastitte ruhtinastani ja pidätte hänen muistonsa kalliissa arvossa. Minä olen hänelle uskollinen kuolemaani asti."
Isäntä kiitti, kumarsi ja sanoi:
"Se on jalomielisesti tehty, — olla uskollinen kuolemaan asti."