"Voithan sinä vielä aikaa voittaen oppia kirjoittamaan, mutta ei tämä vielä mitään kirjoitusta ole, onhan vaan 'harakanvarpaita'."
Matti punastui kovin, kun kirkkoherra, samoin kuin muutkin, sanoi hänen kirjoitustaan harakanvarpaiksi. Ei hän kuitenkaan uskaltanut sanoa mitään, mutta kovasti häntä harmitti.
Koko talven harjoitteli Matti ahkeraan kirjoitusta. Kesällä paimeneen lähtiessänsä pisti hän taulunsa muun eväänsä kanssa "kaakkusäkkiin", ja harjoitteli metsässä mielityötänsä, milloin vaan aikansa myöten antoi.
Noin neljä virstaa Matin kotoa oli varakas Jokelan talo, jonka isäntänä oli herrastuomari Juho Jokinen. Kuunjoen niityllä yhtyivät Matin isän ja Jokelan karjamaat yhteen. Jokaisena keskiviikkona ja lauantaina kohtasivat Matti ja Jokelan herrastuomarin poika Jaakko toisensa Kuunjoen niityllä. Siellä sitte yhdessä kirjoitettiin ja piirustettiin eläinten, puiden ja kukkain kuvioita. Joskus oli Jaakon nuorempi sisar Liisakin siellä, vaikk'ei hän vielä ollut varsinainen paimen, kävihän vaan suotta aikojaan veljensä rattona jolloinkulloin paimenessa. Liisakin tahtoi opetella kirjoittamaan ja Matti, ollen mestari mielestään, opettikin halukkaasti sekä Jaakkoa että Liisaa. Näin oppi Liisakin tuon salatun kirjoitustaidon.
Jo seuraavana talvena oli pieni Liisa oppinut sen verran, että hän voi kirjoittaa "koulumestarilleen" Matille:
"Kirjoituskonsti on suuri, tätä tahdon oppia juuri. Haluni minut tähän toi ja pännää käyttelemään soi. Oi jospa minä oppisin ja taitavaksi tulisin."
Matti oli sangen iloinen, kun sai Liisalta kirjeen. Hän näytteli ja luki sitä kotokylänsä lapsille, jotka ihmettelivät että noin pieni tyttö osaa jo niin kauniisti kirjoittaa.
Vastineeksi kirjoitti Matti Liisalle:
"Et usko, pieni Liisa ystäväni, kuinka iloiseksi minä tulin, kun sain sinulta kirjan. Minä näyttelin sitä kylän lapsille, ja he ihmettelivät, kun sinä, vaikka olet niin pieni, osaat jo kirjoittaa. Opettele vaan eteenkinpäin, sillä ei mikään taito ole niin hyödyllinen kuin kirjoitustaito. Esimerkiksi, jos ei itsellä ole aikaa mihin mennä, niin laittaa vaan lähetyskirjan, niin se toimittaa asian. Jos tahdot jotain asiaa tarkoin muistaa, niin et tarvitse sitä pitää alati mielessäsi, sen saat kirjoittaa paperille muistiin. Terveisiä laittaa Matti Lempiäinen."
Sikäli kun lasten ajatuskyky vaurastui, sikäli muuttui niiden kirjeiden
sisältökin, joita Matti ja Liisa tuontuostakin lähettelivät toisilleen.
Kun Liisa pääsi ripille ja sai "maistaa papinnäppiä", kirjoitti hän
Matille: