— Hyvää huomenta! Onkos Tahvana kotona? lausui Perätalon seppä tultuansa Tahvanan päivän aamuna Niemelän pimeään tupaan sangen varhain ihmisten maatessa.
— Jumal antakoon! Kotona on Tahvana, kotona, vastasi Niemelän isäntä. Varhainpas naapuri on liikkeellä, vai lienemme me maanneet liian kauan, jatkoi isäntä ja haki tuluksensa, iski tulen, pani palavan taulan rikkikuppiin, puhalsi hiljalleen tulen liehmeelle ja sytytti siinä hienon tikun tuleen, jolla taas sytytti kynttilän.
— Aikaista ei jätetä, ajattelin itsekseni ja siksi läksin varhain liikkeelle, sanoi seppä käydessään istumaan pöytäjakulle (rahille). Kyllähän tämä vielä lienee hyvin aikaista, koska ihmiset makaavat.
— Kenen jalka kapsaa, sen suu napsaa, vastasi isäntä ojentaen sepälle ryypyn.
— Eihän makaava kissa hiirtä saa eikä laiska tiedä lykkyään, vastasi seppä ottaessaan ryypyn.
Nyt alkoi Niemelän väki yksi toisensa perästä nousta vuoteeltaan.
Isäntä jakeli vanhuksille aamuryyppyjä. Yrjö meni tupaseen kahvia
keittämään sillä aikaa kun vuoteita korjattiin ja silmiä pestiin.
Aamurukouksen jälkeen käytiin suurukselle.
Juuri kun jouluvieraat ja talonväki olivat pöytään istahtaneet, ajoi Nikkarin Samuli joukkoineen pihalle aisakello vempeleessä ja kaksi rautakelloa kumpasessakin reen aisassa. Hän astui tupaan seiväs kädessä ja karjaisi:
— Hyvää huomenta, Niemelän naapurit! Onkos Tahvana kotona, vai pitääkö minun uuni maahan kaataa? pistäen seipäänsä uunin suuhun.
— Jumala antakoon tahvanavieraille hyvää huomenta! Kyllä meillä on
Tahvana kotona; anna vaan uunin olla rauhassa, vastasi Mauno-setä.
Samuli viskasi seipäänsä pankon alle ja kävi penkille istumaan. Häntä pyydettiin heittämään vaatteensa ja käymään yhteen neuvoon, so. ruokailemaan.