Kun ruoka oli siunattu ja alettiin syödä, tuli Kosenpään Pärtty-ukko tupaan turkki nurin päällä ja punainen vyö ristiin kaulan ja vyötäisten ympäri.
— Hyvää huomenta! Siunaa Jumala ruokaa; syöjiä näyttää olevankin kyllä. Nyt ei mun tarvitse Tahvanaa kysyä, koska se näkyy noin rehakasti pöydällä rehenteleivän, lateli Pärtty-ukko.
— Sitä Jumala tehköön! vastasi isäntä nousten pöydästä vierasta tervehtimään.
— Vieras kiittää jalkojaan, sanoi isäntä. Höplitä vyös, heimo, ja käy tänne yhteen neuvoon!
Riisuttuaan turkkinsa kävi Pärtty-ukko pöytään ja sanoi kätellessään pöydässä olijoita:
— Ei näet lintu tule liikkumatta, kala jalan kapsamatta. Ken varhain on yllä, sill ruokaa on kyllä.
— Niinhän se on: eihän laiska tiedä lykkyään, virkkoi Mauno-setä vastaukseksi.
— Sanotaan ettei jouda joulun alla, pyhän alla pyllylleen, sanoi seppä, mutta kyllä sitä ei malteta maata joulunakaan. Minäkin olin jo tänä aamuna puolesta öin liikkeellä ja tuo ukko-Pärtty on jo ehtinyt näin varhain Kosenpäästä astikka tänne tulla.
— Kenen ei anna malkki maata eikä lekkeri levätä, sen täytyy hiiskehtiä läpi yöt, sanoi Kurrosen ukko nauraen.
— Juodahan jouluna pitää, lihaa syödä laskiaisna, sanoi seppä, ja siihen se pakina päättyi.