Syyskuun alussa muutin Viipuriin ja menin kouluun. Tervajoella kävin niinkuin ennenkin koulua pitämässä lauantai-iltapuolella ja sunnuntai-aamupuolella. Näin kului syyslukukausi v. 1858 ja lukukauden loputtua ilmoitti johtaja Innanen minulle, että minun olisi parasta jatkaa opintojani muissa kouluissa, jos vaan varat riittävät. Muuten olisi parasta muuttaa Tervajoelle asumaan, kun siellä oli virkapaikka. Varojen puutteessa täytyi minun jättää kouluhommani ja muuttaa Tervajoelle asumaan. Siellä muutettiinkin koulu jokapäiväiseksi, ja minulle maksettiin vissi palkka sekä vapaa kortteeri ja valo koulukartanossa.
Oloni Tervajoella oli ikävin aika elämässäni sillä seudun asukkaat olivat sangen alhaisella sivistysasteella, eivätkä osanneet muusta puhua kuin rahdinvedosta, päivätöistä ym. jokapäiväisistä askareista. Pyhäaikoina oli juominki, kortinlyönti ja tanssi tavallisena ajanviettona. Minä en tietysti voinut sellaisissa seuroissa viihtyä, vaan oleskelin itsekseni. Voimani mukaan koettelin muuttaa heidän mielipiteitään ja tapojaan, mutta totuttu tapa ei hevillä häviä. Kuitenkin sain muutamia nuorukaisia tulemaan pyhäkouluun ja lauluharjoituksiin, joita pidin sunnuntai-iltana. Heille lainailin hyödyllisiä kirjoja luettavaksi. Sunnuntaievankeliumin selityksissä oli kuulijoita koulusalin täydeltä. Pitkinä talvi-iltoina koettelin edistää tietojani. Varsinkin halukkaasti lueskelin historiaa ja Murmannin Sedän opetuksia sielutieteessä.
Kesäaika kului minulta rattoisasti Tervajoella, kun entiset tuttavani muuttivat maalle asumaan. Silloin taasen oli hauska elämä. Vihdoin paisui kouluni Tervajoella niin suureksi, että piti ottaa apuopettaja, joka ohjaili pienempiä lapsia sisäluvussa ja kirjoituksessa.
Kun Viipurin kaupungissa ei ollut muita suomalaisia kouluja, kuin rahvaan koulu, karttui tähän kouluun niin paljon oppilaita, jotteivät kaksi opettajaa ehtineet niitä opettaa. Kaupungin hallitus valtuutti koulun johtokunnan ottamaan kolmannen opettajan Rahvaan kouluun, kahden sadan ruplan vuosipalkalla. Sitäpaitsi määrättiin opettajalle vapaa kortteri ja polttopuut. Koulun entisten opettajain Innasen ja Segersvärdin ehdotuksesta ja rehtori Ahrenbergin puoltolauseella päätti koulun johtokunta kutsua minut kolmanneksi opettajaksi 1861 syksyllä.
Asuntoni sain nk. vanhassa kymnasin kartanossa. Se kun oli liian iso yhden miehen kortteriksi, otin asuntotoverikseni Johanneksen kirkkoherran pojat Taavi ja Gabriel Halin, jotka kävivät kymnaasikoulua. Näiltä, varsinkin Taavilta sain enemmän oppia nuottitieteessä. Sittemmin oli minulla asuinkumppanina pastori Malinen, jolta sain oppia monessa aineessa, varsinkin uskonnossa.
Kun Viipurin sunnuntai- ja iltakoulun valmisteleva osasto tuli niin suureksi, että siihen tarvittiin toinen opettaja, otettiin minut siihen virkaan v. 1863. Opetin kolme tuntia sunnuntai- ja kaksi tuntia keskiviikko- sekä lauantai-iltapuolella. Kun sama koulu vuonna 1886 muuttui käsityöläiskouluksi, jäin siihen edelleen opettajaksi vuoteen 1889 asti.
Kun pastori J.V. Murmanin pois muuton tautta jäi rouva Julia Krohnin tyttökoulun uskonnonopettajan virka avonaiseksi vuonna 1863 niin annettiin sekin toimi minulle, ja hoidin sitä vuoteen 1869. Opetusta oli siinä kaksi tuntia viikossa.
Vuodesta 1864 olen ollut jäsenenä Viipurin Kirjallisuusseurassa.
Kun rouva Krohnin koulu oli ainoa suomalainen tyttökoulu Viipurissa, niin tulvasi siihen enempi oppilaita, kun voitiin vastaanottaa. Siitä syystä perustivat asiaa harrastavat naiset Rouvasväen yhtiön ja laittoivat ns. köyhäin tyttökoulun, jossa oli johtajatar ja kaupungin nuoria neitiä opettajattarina. Minulle tarjottiin siinäkin koulussa uskonnonopettajan toimi, jota pidin palkatta kaksi lukukautta, syyslukukauden 1867 ja kevätlukukauden 1868 kaksi tuntia viikossa. Nälkävuosina 1867-1868, kun kulkulaiskansaa keräytyi suuret joukot Viipuriin, laittoivat armeliaat ihmiset näille nälkään nääntyville ihmisparoille työhuoneen, jota pidettiin ensin yksityishuoneessa syksyllä 1867, ja sittemmin kaupungin pakkahuoneessa talvella 1868. Siinä annettiin työtä ja ruokaa puutteen alaisille miehille, naisille ja lapsille. Minua pyydettiin siihenkin laitokseen uskonnonopettajaksi ja opetin siinä keskiviikko- ja lauantai-iltapuolilla, sekä sunnuntai-aamupuolilla.
Milloinkaan tätä ennen en ollut tuntenut todellista väsymystä, mutta tällä ajalla olin melkein joka ilta aivan väsyksissä ylenpalttisesta työstä. Lopulla lukukautta vuonna 1868 olin niin heikko, että tahdoin oikein nääntyä, sillä nuo 46 opetustuntia viikossa, jotka minulla tähän aikaan oli, uuvuttivat minut niin, että töintuskin voin työtaakkaa kestää. Sen suloisemmalta tuntui kesälupa.