Me kuin kukat kaunokaiset,
huvitusta halavaiset,
laadullensa laulakaamme,
taitavasti tanssikaamme.
Nyt on aika ilotella,
leikkii lyödä lepetellä:
jalka nousee nopiasti,
tanssi sujuu taitavasti.
Nuoruusaika, ilon aika,
eipä meitä suru haita:
huolta ei oo huomisesta
eikä elon einehestä.
Me kuin linnut liverrämme,
leppäkertut leikitsemme:
iloitsemme iltasella,
ajelemme aamusilla.
Niin kuin perho pienokainen
imee kukkaa, kaunokainen,
niin myös mekin leikitsemme,
iäll nuorell iloitsemme.
Aika kuluu arvollensa, vanhuus tulee vaivonensa, vaikk en iloitsis ikänä, kuuna kullan valkeana.
Tähän lopetettiin rinkitanssi. Tolja ja Tinnon Martti keskustelivat vähän aikaa keskenään. Sitten kutsui Tolja Mattilan Simon ja kuiskasi hänelle jotain. Vihdoin Tolja sanoi:
— Nyt saatte, hyvä leikkirahvas, vähän aikaa levähtää; sitten saadaan nähdä, mitä seuraa.
Sillä puheen ottivat kaikki kolme turkkinsa, hattunsa ja vyönsä ja menivät tupaseen.
Tupasessa laittoivat Tolja ja hänen kumppaninsa itselleen parran pellavista, panivat turkit nurin päällensä, laittoivat vatsan kohdalle turkin sisään ken tyynyn, ken muuta vaatetta, että muka vatsa näyttäisi suuremmalle, sitoivat vyön kaulansa ja vyötäistensä ympäri ristiin, panivat hattunsa nurin päähänsä ja varustivat kepit käteensä.