Neito:
Hyvä sulho, rakas sulho,
lunasta mua täältä!
Sulho:
Kyllä mä sun lunastan,
jos vaan onpi varaa.
Neito:
Onhan sulla kolme kontua,
pane paras pantiksi.
Sulho:
Ennen mä luovun kaikesta muusta,
ennen kuin armaasta neidostani.
Nyt sulho meni kammion ikkunan alle. Hänelle neito kertoi kovan kohtalonsa:
Kun minua käskettihin kaupuksille kaupunkihin, niin mä sousin suotuisasti venosella pienoisella, kuutilla kuparisella noilla vienoilla vesillä, lakkapäillä lainehilla, saavuttaa tämän sataman.
Tuli vouti vonkanokka, kierosilmä, kelkkavatsa, tahtoi mua taivutella, otti kiinni olkapäistä, kaappoi kainaloisistani. Minä huusin huikeasti kohti kurkkuuni kovasti, jotta kaiku kauas kuului itse linnan isännälle. Kohta juoksi jalo herra, saapui tuonne satamahan. Tälle vouti vänkänokka, valehteli vaivattava omin luvin ottaneeni ryytimaasta marjasia.
Minä puhuin puolestani sekä selvitin asiat, vaan ei uskottu minua, annettu ei oikeutta. Tänne minut teljettihin niin kuin varas, vangittihin.
Käi (kävi) isoni, käi emoni kävi kaikki mun sukuni katsomassa, kuulemassa minun kurjan kujerrusta, vajavaisen valitusta; vaan ei auttaneet minua, ei luvanneet lunnahia. Vasta sinä sulo sulho, oma armas Anttiseni kuulit kultas kujerruksen, vastaan otit valituksen ja lupasit lunnahaksi antaa kolme kontuasi.
Käy nyt linnan kartanohon itse isännän puheille: selittele seikat kaikki, lupaa lunnaat suoritella.