Kuules sulo sulhaseni, armas oma Anttiseni! Älä heitä herttaistasi, auttamatta armastasi, vaikka menkööt maat ja mannut, maat ja mannut, kodit, konnut: onhan meillä oiva kädet, terve ruumis työskennellä. Minä pyydän puolestani hyvyyttäsi hautaan asti aina palkita paraiten.
Tähän sulho vastasi vakuuttaen:
Älä kultani kujerra, älä mieltäni murenna! Sen mä tehnen, minkä voinen sinun pääsi päästimeksi, henkesi lunastimeksi. Jos ei ensin raha riitä, sitten vasta muu varasto. En mä heitä herttaistani enkä luovu linnustani, vaikka menis maat ja mannut, maat ja mannut, kodit, konnut.
Näillä sanoin läksi sulho linnan isännän pakinoille. Sillä aikaa neito toivotteli:
Kostonpäivä koitukohon, maksun aika auetkohon tuolta taivahan navalta, yliseltä ilman päältä isolleni, emolleni, veikolleni, siskolleni, sedälleni, tädilleni, enolleni, sulholleni. Iso heitti, emo heitti, heitti muu sukuni suuri: vaan ei heitä herttaseni, hylkää oma ystäväni.
Isän ruunat uupukoot parhaan touon aikana. Emon lehmät ehtykööt parhaan maidon aikana. Veikon miekat katketkoot parhaan sodan aikana. Siskon silkit revetkööt parhaan nainta-aikana. Sedän siat susi syököön parhaan tappoaikana. Tädin uuhet uhveltukoot (nääntykööt) parhaan villa-aikana. Enon laivat hukkukoot parhaan purjeaikana. Sulhon konnut kasvakoot täyden joka aikana. Sulhon toiveet toteutukoot, menestykööt mielin määrin aina joka aikana!
Heti kun neito oli puheensa päättänyt, tuli vouti, aukaisi kammion oven ja käski neidon tulla linnan isännän eteen. Täällä asia tutkittiin ja neito kertoi samat sanat kuin hän oli sulholleen kertonut. Linnan isäntä julisti neidon vapaaksi ja määräsi voudin vangittavaksi lausuen:
Tämän seikan selvillensä olen tullut tietämähän: syy on voudin Ventolaisen, kun hän kurja koetteli viekotella viatonta. Siksi hänet heitettäköön, tuonne kurja työnnettäköön kammottavaan kammiohon, jossa neittä kiusaeli, moisen miehen morsianta.
Kohta otettiin vouti kiinni ja vietiin kammioon. Sulho ja neito kiittelivät linnan isäntää, sanoivat jäähyväiset ja läksivät käsi kädessä kotiinsa. Siihen päättyivät tämän illan leikit.
Seuraavana aamuna, joka oli ensimmäinen arki, läksivät toiset vieraat kotiinsa Niemelästä. Heille emäntä pani tuomisiksi piirakoita, ohrasia ja voita. Vasta päivällisen jälkeen läksivät jouluvieraat kotiinsa. Niin kauan kuin vieraat olivat talossa, eivät miehet vielä mihinkään jokapäiväisiin tehtäviin ryhtyneet; ainoastaan naiset neuloivat ja nastasivat. Missä talossa ei jouluvieraita ollut, siellä ajettiin joulupahnat murkinan aikana ja alettiin joka-aikaisia askareita toimitella. Aattolohko varistettiin murkinaksi ja se syötiin jokapäiväisen (kauraisen) leivän kanssa. Joululeivät, jotka olivat koko joulupyhät olleet suurella pöydällä, vietiin viljasalvoon aittaan. Sieltä ne vasta touonalkajaisissa otettiin ja syötiin. Niemelässä alettiin vasta arkisia töitä toimitella vierasten pois lähdettyä, jolloin joulupahnat korjattiin ja "joulu ajettiin tuvasta ulos". Joulumurut korjasi emäntä pieneen pussiin, jonka pani omaan talteensa. — Koko jouluna ei pöydältä viety leipämuruja minnekään, vaan ne pyyhittiin joululeipäin alle, josta ne vasta korjattiin silloin kun joululeivätkin. Näitä muruja annettiin eläimille touonalkajaisissa. — Sillä tavoin tuli joulua kestämään Niemelässä sekä toisissakin taloissa lähes viisi päivää. "Ken kyllin kesällä kyntää, se jouten joulua pitää, päätäkauten pääsiäistä", ja niin sitä tehtiinkin.