— Sinä itse oletkin se karitsa, jonka Juhana viepi, sanoivat toiset tytöt.
— Eihän teilläkään entinen haittaa, jos hän vienee jommankumman teistä, virkkoi Kaisa.
— Saapi nähdä, mitä merkitystä on Kaisan unella. Minä kun ensimmältä koettelin kertoa miehelleni untani, niin hän nauroi ja sanoi minulle: Älä rupea narriksi; sillä joka unia uskoo, hän ajaa tuulta takaa. En minä voi ihan sentään uskomatta olla, sanoi Korjuksen Mari.
— Samanlainen uskomaton on Antti veljenikin, todisti Kaisa.
— Ei taida Lippolan Juhanakaan sen uskovaisempi olla. Viime kesänä kun kerrottiin, että Lahtelan vasikka on metsän peitossa, niin Juhana ja meidän Antti tekivät pilkkaa koko asiasta, virkkoi Anni.
Juuri kun tyttöjen pakinat alkoivat päästä leveimmilleen, tultiin heitä käskemään laittautumaan, jos tahtoivat kirkkoon mennä. Tarinat saivat jäädä toiseen kertaan ja kirkkoon piti kiirehtiä.
Niemelästä lähdettiin kahdeksalla hevosella kirkkoon niin kuin vanhana joulunakin. Nuorilla oli kellot ja kalkalot, vaan vanhoilla ei niitä ollut. Hämärissä päästiin kirkolle.
Kirkonmäellä toivottelivat lukkari, silta- ja jahtivoudit, kirkon- ja lautamiehet sekä muut herraslehdellä olijat toisilleen hyvän huomenen ohessa onnellista uuttavuotta. Rahvas kokonaisuudessaan ei tästä tavasta mitään tiennyt.
Kun jahtivouti tapasi lukkarin, joka oli vanhapoika, niin hän sanoi:
— Onnellista uuttavuotta, akkavuotta, lapsivuotta.