Sillä aikaa kun ruumislautaa haettiin, käärivät pesijät ruumiin. Hieno aivinainen paita pantiin päälle ja esiliina eteen, valkoiset sukat jalkaan ja kirjavartiset kintaat käteen ja myssy päähän. Sitten käärittiin ruumiin ympärille valkoinen hursti, joka ommeltiin kuudesta kohdasta kiinni. Isäntä teki päretikuista pienoisen ristin, jonka hän pani vainajan rinnalle, hurstin alle. Kun ruumis oli saatu käärityksi, nostettiin se ruumislaudalle ja sidottiin keskosistaan nauhalla ruumislautaan kiinni. Pari kapulaa varustettiin ruumislaudan viereen, toinen pää- ja toinen jalkapuolelle, joilla ruumis kannettiin aittaan.
Kun ruumis lautoineen oli nostettu tuolien päälle ja kaikki saatu reilaan, otti Mauno-setä kirveen, pisti sen sillan rakoon ruumiin kohdalle ja sanoi puoleksi kuuluvalla äänellä:
— Tuossa on sinun osasi! — Missä ei tätä konstia tehty, siellä viskattiin liedestä otettuja savipalasia ruumiin perästä, kun ruumista lähdettiin hautaan viemään, ja sanottiin samat sanat.
— Minkä tähden kirves pistettiin sillan rakoon? kysyi taasen pieni
Anni äidiltään.
— Sen tähden, ettei talon karja kuolisi emännän perästä, vastasi äiti. Jos ei sitä temppua tehdä, niin emännän kuoltua kuolee aina paras lehmä talosta, joskus pari kolmekin, ja useasti menee koko karja vainajan perästä. Samoin käypi hevosille isännän kuoltua. Mutta jos kirveen laittaa sillan rakoon ja niin antaa vainajalle osan käteen, niin elukat saavat olla rauhassa.
Sitten isäntä antoi virsikirjan sepälle, joka vähän aikaa sitä latailtuaan tuli ruumiin viereen ja alkoi veisata:
Mä nukun haavoin Kristuksen, ne puhdistaa mun synneistän! Sill verens on ja kuolemans mun elon, kauneuden kanss. (Vvk. 390)
Toisen värssyn ensimmäistä säettä veisattaessa tarttuivat sitä varten käsketyt miehet kapuloihin, pistivät ne ruumislaudan alle, yhden pää- ja toisen jalkapuolelle, ja niin kantoivat neljän miehen ruumiin aittaan. Laulajat kävivät ruumiin edellä ja pitkittivät lauluaan siksi, kunnes ruumis oli asetettu paikoilleen aitan viljasalvojen päälle. Ne jotka eivät ruumista pelänneet, saattoivat ruumista aittaan, vaan pelkurit jäivät tupaan. Kun ruumis oli paikoilleen asetettu, siunasi saattojoukko itsensä ja palasi tupaan. Isäntä lukitsi aitan oven ja toi tullessaan avaimen tuvan naulaan.
Sitten isäntä meni huoneeseen, josta toi viinaputelin ja jakeli siitä ryyppyjä, ensin laulajille, sitten kantajille, pesijöille ja vihdoin kaikille vanhemmille ihmisille, jotka ryypätessään sanoivat jokainen:
— Olkoon vainajan muistoksi!