— Nauttios terveydekses! vastasi isäntä.
Emäntä puolestaan tarjosi kahvia kaikille. Kahvia juodessaan sanoi
Mäkelän emäntä:
— Johan meillä tiedettiin kauan aikaa, että joku teidän talosta kuolee, vaikka ei siitä mitään hiiskuttu. Se oli jo tässä sulalla syksyllä, ennen Mikonpäivää, kun meidän Matti yhtenä yönä tuli myllystä kotiin, niin hän kuuli pajassa sellaisen kalkkeen, ikään kuin ruumiinkirstun nauloja olisi taottu.
— Varmaankin siinä teidän Matti on erehtynyt, sillä minun pajassani ei ole kukaan koskaan, ei yöllä eikä päivällä, muu takonut kuin minä itse, ja minä en ole sydänyöllä pajassa käynyt takomassa, virkkoi seppä.
— Kyllähän sen tietää jokainen ettei pajassa mitään taottu, eikä siellä mitään seppää ollut, vaikka Matin korvissa sille tuntui; se oli vain kuolemanennustus tai kuoleman sanansaattaja, virkkoi ukko-Lauri.
— Olkoonpa vaikka niinkin minun puolestani, myödytti seppä.
— Se oli tässä niin ikään syksyllä, kun minä tulin eräänä pimeänä yönä kaupungista kotiin ja menin kaivolle hevostani juottamaan, niin kuulin teidän aitan takana aivan selvään sellaisen kalkutuksen juuri kuin ruumiskirstun lautoja olisi veistetty. Tupaan tultuani kerroin kuulemani ja meidän ukko sanoi: "Tänä syksynä Niemelästä kuolee joku, kuolkoonpa kuka tahansa", kertoi Perätalon Samuli.
— Minä tässä jo mietin itsekseni koko tämän vuotta, että taitaa meidän mummo antaa rokan, kun hän valitti aina itseään väsyttävän ja sanoi jalkansa olevan niin raskaat, ettei hän niitä nostella jaksaisi, puhui Mauno-setä.
Näissä toimissa ja pakinoissa kului yö, niin että kukko jo lauloi ensi kerran, ennen kuin naapurit menivät kotiinsa, jonne tultuaan heillä oli paljon kertomista vainajan viimeisistä hetkistä, hänen määräyksistään ja hengenlähdöstään sekä mitä virsiä vainajalle laulettiin, kutka hänet pesivät sekä kuolemanennustuksista ynnä muista tapaukseen kuuluvista asioista.
Kun vieraat olivat lähteneet, tehtiin Niemelässä tilat ja käytiin makaamaan. Nuori väki tahtoi jokainen käydä keskeen makaamaan eikä kenkään reunalle, sillä heitä pelotti ruumis aitassa. Koko sen ajan kun ruumis oli maan päällä ei kukaan nuorista tohtinut pimeällä mennä yksinään ulos, vaan he pyysivät toisiaan keralleen. Samoin oli laita toisissakin taloissa. Ainoastaan joku vanhempi ihminen oli niin jura (pelkäämätön), että uskalsi yksinään kävellä pimeässä. Monet vetivät maata käydessään peitteen korvillensa, niin että olivat tukehtua lämpimässä tuvassa.