Seuraavana maanantaina tuli Niemelän taloon suuri joukko mustalaisia pyytäen ja mankuen jos jotakin.
— Ei meiltä anneta nyt mitään kenellekään, kun meillä on ruumis talossa, sanoi emäntä mustalaisille.
— Abrei, sanoivat mustalaiset ja läksivät talosta aika kyytiä.
Koko viikko varustettiin Niemelässä maahanpaniaisia: olutta pantiin, leivottiin ja paistettiin, vaatteita puhdistettiin ja kaulattiin. Nuoret miehet vetivät ahkeraan kuivia kaskipuita, joita vanhemmat hakkailivat haloiksi. Ilta- ja aamupuhteilla kiskoivat ukko-Lauri ja Mauno-setä päreitä. Maanantaina läksi isäntä kaupunkiin ja tuli torstaina kotiin. Samana päivänä tuli Mäkelän Risto tekemään "kuolleelle kotia, kahdonneelle kartanoa". Tuomas kävi Ristolle avuksi. He menivät Kuunjoen kankaalle, hakkasivat suoran hongan, särkivät sen laudoiksi, veistelivät sievemmiksi, ja Yrjö kävi hevosella hakemassa laudat kotiin, jossa niitä ensin veistettiin kirveellä, sitten puoltiin vuolimalla ja vihdoin höylättiin. Mauno-setä kävi pajassa kirstunnauloja teettämässä. Naulat valmiiksi taottuaan seppä luki ne ja sanoi:
— Kyllä nyt kuolee ensin miespuoli, kun naulat eivät yhtyneetkään parikkain.
— Suittaa niin olla; jos hän lienee surma jäänyt minun niskaani, virkkoi Mauno-setä.
— Minä olen jo eläissäni monta kuolleen tupaa tehnyt, sanoi Tuomas Ristolle ruumiista mittaa ottaissaan, — ja rattoisaa työtä tämä onkin, mutta minä en ole mies yksinäni ruumiista mittaa ottamaan, niin kovin minua kuollut kammottaa.
— Arka minäkin olin ennen, vaan kun minulta kuoli sekä vaimoni että kolme lasta, niin sitten perin olen ollut jurempi. Niin veikkonen se on: kun mieli kerran käypi kantapään alla, niin sitten ei enää ihminen tyhjää ryöpsähtele, vastasi Risto.
— En minä tiedä miten vaimonkin kuolema koskisi, vaan minulta kuoli paha poika — pahalla pojalla ei karjalainen tarkoita pahankurista vaan pientä lasta —, niin kovin haikama (kaiho) minulle tuli. Sananlasku kyllä sanoo:
Silloin on ukko autuas, kun akan raato on rattailla,