mutta ei minusta niin suinkaan olisi. Tiettävästi, kenellä on pahanjuoninen ja kelho (häijy), niin suittaa se tuntua autuudelta, kun sellaisesta räähkästä pääsee, virkkoi Tuomas.

— Aivan niin se on kuin sinä sanot, myödytti Risto.

Kun kirstu oli saatu valmiiksi, tehtiin pieni pussi, tyyny, johon höylänlastuja pantiin sisään. Se pantiin ruumiskirstuun vainajan pään alle. Myös levitettiin hienoja höylänlastuja kirstun pohjalle. Muut lastut vietiin pellolle ja poltettiin siellä, ettei muka tupa olisi ruvennut ruskamaan (paukkumaan). Perjantai-iltana lämmitettiin sauna ja kylvettiin.

Hautajaiset

Sisältö: Vierasten tulo. Ruumiinvalvojaiset ja kummitusjutut. Haudalle saatto. Hautaaminen. Ruumissaarna. Hautajaiset pitäjäntuvalla.

Lauantaina iltahämärissä alkoi tulla maahanpaniaisvieraita Niemelään. Miesvieraat astuivat pöydän luokse, vaan naisvieraat pysähtyivät ensin ovensuuhun, jossa antoivat tuomisnyyttinsä emännälle, isännän vaimolle. Sitten hajosivat he jokainen siihen nurkkaan, missä kenenkin likin sukulainen oli. Talon tyttäret Kaisa ja Anni riisuivat vierasten päällysvaatteet, mikäli vain kerkesivät, mutta kun yhtä aikaa tulla tupsahti useampia vieraita, niin eivät tytöt ennättäneet kaikkia riisua; heitä auttamaan tulivat ukko-Laurin miniäimet Elli ja Heti, sekä Mari-ämmän tytär Sohvi, joka oli vasta paimentyttö.

Riisuttuaan istahtivat vieraat penkille ja talon väki kävi tervehtimässä vieraita: miehiä käteltiin, vaan naisia likistettiin. Tuloryypyt annettiin vieraille siinä järjestyksessä kuin he olivat tulleetkin.

Kun kaikki vieraat olivat kokoontuneet, syötiin yhteinen illallinen. Niin hyvin atrian alussa kuin lopussakin luettiin ruokaluvut ja laulettiin joku värssy. Näin koko maahanpaniaisten ajan.

Kun illallinen oli syöty ja ruoka korjattu, tuotiin laulaen ruumis aitasta tupaan. Ruumiskirstu asetettiin tuolien päälle ja neljä kototekoista kynttilää laitettiin ruumiskirstun viereen palamaan, kaksi pää- ja kaksi jalkapuolelle. Ruumis nostettiin kirstuun, jonka jälkeen Holttolan kirkonmies alkoi jo toisten kanssa veisata:

Minun majan musta, vuoteen valju, oi kuolem vieras kauhia! Elon ilmast katkoit, kuin varjo vaipuu, kohta katoo, niin kaikk ikäpäivän maailmass kiirust pois karkais. Kuitenkin mun ilon on, ett tiedän taas nousevani ja Kristuksen kanss iät eläväni. (Vvk. 400:2)