— Tiettävästi minä sen muistan, sanoi emäntä nauraen. Kiitoksia vain toivotuksestas!
Kun hiljaisuus oli tullut, Lippolan isäntä alkoi toisten keralla veisata:
Kanss kaikkein sovinto ja rauha minull lainaa; jos onni kaluu tuo, mun anna olla aina tääl köyhäin holhoojan ja hyväntahtoisen, ain valmiin auttamaan ast hetkeen viimeiseen. (Vvk. 298:5)
Kun veisuu oli lopetettu, sanoi emäntä miehelleen:
— Sinä saat antaa minun puolestani nostokaiset miehille, minä annan naisille.
Sen sanottuaan meni emäntä huoneeseen, toi sieltä putelin punaista viinaa ja viklakinttupullin. Kaadettuaan pullin täyteen hän ojensi sen Helka-ämmälle.
— Olkoonpas onneksi emännälle! virkkoi Helka-ämmä ja ryyppäsi vähän.
— Nauttios terveydekses! vastasi emäntä.
Samalla tavalla jaettiin nostokaisia kaikille vanhemmille naisille, sekä omille että vieraille. Isäntä jakeli viinaa samalla tavalla kaikille vanhemmille miehille.
Kun kahvi oli juotu, josta ei puolikuppisiakaan unhotettu, ja kahvikapineet oli korjattu, pyysi ja sai Holttolan kirkonmies lautasen, kopisteli sitä pöytään herättääkseen kansan huomiota ja lausui: