— Ei se ole naurun asia, kun voita rokkaan pannaan. Muistakaapas, hyvät sukulaiset, että natoni on vainajalle niin nämä kuin melkein kaikki muutkin vaatteet omin käsin valmistanut. Niin kuin tekin tiedätte, ei vainaja enää moneen vuoteen kyennyt käsitöitä tekemään, ainoastaan kuteita kehrätä hömersi. Natoni on siis vääsinki (ansiollinen) saamaankin ne hameet, mitkä hän itse tahtoo, jos totuutta tehdään.
— Ottakoon sitten Riitta ne ja käyttäköön miehensä hameissa, sen ahmuri, vastasi Saarelan emäntä ja viskasi hameet vihaisesti talon emännälle.
— Nuo sarkasiniset verkahelmahameet tahdon minä ottaa, saneli
Mari-täti näyttäen hameita orrella.
— Ne ovat minun, vaikka maa revetköön, minä olen vanhin tytär ja tahdon ne ottaa, vastasi Saarelan emäntä ynseästi ja tempaisi hameet orrelta.
— No, ota sitten; saat raukka kerran kelpo hameet. Ei sinussa itsessäsi olekaan semmoisten hameiden tekijää, tiuskaisi Mari-täti.
— Oli tai ei, se ei kuulu tähän; minä tahdon ottaa oman osani, vastasi Saarelan emäntä ja otti hameet.
— Mutta nuo harmaat uudet tiuhakkohelmahameet minä tahdon ottaa, sanoi Mari-täti näyttäen kädellään hameita huoneen orrella.
— Kun nyt kerran ollaan iän jälkeen ruvettu jakamaan, niin ne otan minä, virkkoi Kalpiin emäntä ottaen hameet kainaloonsa. Sinä vanhanpiian kasakka vältät vanhemmillakin hameilla. Vai toivotko sinä vielä itsellesi sulhasia, koska tahtoisit koristella uudella hameella?
Tämän kuultuaan purskahti Mari-täti itkemään ja sanoi:
— Kuulkaahan hyvät ihmiset! Ovatko nuo nyt oikeita sisaren puheita? Olen minä mikä hyvänsä, vanha tai nuori piika, niin olenhan minä kunniallinen ihminen ja vainajan tytär niin kuin tekin. Jos äitivainajani olisi tuossa, niin ottaisi hän sinua tukasta kiinni, niin vanha ja emäntä kuin lienetkin. Mutta vielä vai tässä on aikaa vainajata muistella; kalut ja tavarat ovat vain mielessä, niin kuin virressä veisataankin: