— Kun meillä ei tässä ole muuta tekemistä, niin varustaudutaan me katsomaan sitä hevosta, jolla pappia tuodaan, sanoi Mäkelän Pekka Perätalon Simolle.
— Mitäs siinä on katsomista? kysyi Simo.
— Onpahan siinä jotakin, vastasi Pekka. Jos hevonen pihalle päästyään ojennaikse ja haukottelee, niin sairas kuolee, mutta jos se puisteleikse ja päristelee, niin sairas paranee.
Sillä puhein he alkoivat katsella tuvan ikkunasta maantielle päin. Kohta he huomasivat papin tulevan kyytimiehineen. Pihalle päästyä hevonen seisattui, ojennaisiin ja haukotteli. Nyt olivat katsojat aivan varmat sairaan kuolemasta.
Rovasti astui tupaan ja tervehti tupaväkeä "hyvällä päivällä". Vastaukseksi naiset lyykistäysivät ja miehet kumarsivat. Isäntä meni vastaanottamaan vierasta, kätteli, aukaisi vyön, riisui turkin ja pani naulaan. Kuulumisiin vastattuaan rovasti sanoi pyyhkien silmälasejansa:
— Eikös teillä, hyvät ystävät, ole kotona mitään toimittamista, kun näin rahvailla arkipäivänä olette joutaneet tänne tulemaan?
Ennen kuin kukaan ehti siihen mitään vastata, jatkoi rovasti:
— Jos ei sairaalla ole mitään kahden kesken valittamista, niin voitte olla täällä ja kuunnella Jumalan sanaa, mutta muuten voitte mennä kotiinne.
— Eihän minulla, hyvä rovasti, ole mitään erinäistä valittamista, virkkoi sairas.
Väki jäi paikoilleen ja rovasti niitä näitä pakinoituaan kahvia juodessaan meni sitten sairaan luokse, alkoi kysellä ensin hänen ruumiillista vaivaansa ja sitten hänen sielunsa tilaa. Vähän aikaa luoperreltuaan (lohduteltuaan) hän piti rippisaarnan ja antoi sairaalle ehtoollisen, jonka jälkeen hän alkoi hommata lähtöä. Isäntä koki kiellellä rovastia ruualle, mutta hän ei sanonut itsellään olevan aikaa, kun kruununvouti oli luvannut tulla pappilaan vieraiksi. Rovasti kumarsi jäähyväisiksi, ja Yrjö laitettiin toisella hevosella häntä kyytiin. Naapurit menivät myöskin vähitellen kotiinsa.