— Aivan kernaasti minä laitan tupani reilaan ja annan mielelläni lasten sinne tulla. Onhan se aika niin juhlallista ja juohduttaa mieleen hauskoja lapsuuden aikoja, vastasi Lahtelan isäntä.
Isäntäin niitä näitä pakinoidessa ja kirkkokuulumisia kertoessa sekä muun perheen lukiessa ilta kului rattoisasti. Vieraan pois mentyä sanoi lautamies:
— Tuokaas illaista, vaikka millaista, niin pääsee makkaamaan ja aamulla riihtä hakkaamaan!
Naiset kantoivat ruokaa pöytään: kolme vatia kaalia tuotiin suureen pöytään, jossa miehet söivät, ja kolmeen naisten pöytään vati kuhunkin, josta naiset söivät lasten kanssa. Kolme leipää tuotiin myöskin suurelle pöydälle, josta lapset kävivät hakemassa leipää omaan pöytäänsä. Kukin isä leikkasi palaset leivästä ja antoi lapselleen pieneen pöytään vietäväksi. Isäntä jakoi miesten pöydässä lihat antaen palasen kullekin ja toisissa pöydissä jakoivat vanhemmat naiset jokaiselle osansa.
Lihavuittiansa (osaansa) syödessään sanoi ukko-Lauri:
Pyhäpäivä, hyvä päivä: saapi kaalia kahesti, lihapalat päälliseksi.
Illallisen perästä korjattiin ruoka, tuotiin vokit (rukit) tupaan, varustettiin riihikot, laitettiin vuoteet ja käytiin makaamaan. Aamulla riihimiehet nousivat jo puolesta öin, pukivat riihikot yllensä ja menivät riihtä puimaan. Vanhukset, talon tyttäret ja lapset jäivät makaamaan. Kukon kolmatta kertaa laulaessa nousivat vanhukset ja niitä näitä toimitellen herättivät tytöt kankaita kutomaan. Vihdoin nousivat lapsetkin, pukeusivat, pesivät silmänsä, harjasivat päänsä, ottivat kirjansa ja alkoivat lukea. Tytöillä riippui pirtapuussa kirja "Lasten paras tavara", jota he väliin kangasta kutoessaan vilkaisivat. Nuoremmilla tytöillä oli vokin kuontalolapaan kiinnitetty kirja, josta he kehrätessään lukivat.
— Äiti, opeta minua tavaamaan, ettei kylänluvussa tukistettaisi, pyysi pieni Tuomas.
— Tuo, poikaseni, tuolisi tänne minun viereeni, niin minä kehrätessäni neuvon sinua, sanoi äiti.
Tuomas toi tuolinsa äitinsä viereen, kävi istumaan, otti kirjan ja alkoi lukea äitinsä perästä.