— Oh hoh, virkkoi rovasti, — siinäkös sinun lupaukses onkin,
Olli? Kun sinä kuusi vuotta kävit rippikoulua ja minä viime syksynä
armoillani päästin sinut ripille, niin lupasit harjoittaa lukuasi.
Missä ovat nyt ne hyvät lupaukset?
— Milloinkas sitä joudetaan lukemaan, kun pyhäpäivät kävellään talosta taloon ja kylästä kylään, kaipasi vielä Laurin Kaisa. Olkoon mitä rehkajaisia hyvänsä niin kuin tupakaisia, kihlajaisia tahi talkoita, kas siellä on Olli eellimmäinen mies, mutta Jumalan sanan viljelemiseen ei ole aikaa.
Olli loi vihaisen katseensa Kaisaan ja murnisti suutaan.
— Kaikki on aivan niin kuin Kaisa sanoo, virkkoivat useimmat naiset.
Nyt loppui Ollin kärsivällisyys. Hän käännäisiin naisiin päin, polkaisi jalkaa ja tiuskaisi vihaisesti:
— Takaväki vaiti, on tässä eessäkin tekemistä!
— Eikö ehk'edes pitäisi sinun kujeitasi esivallalle ilmoittaa, virkkoi kylänvanhin. Kaikki on totta, aivan totta, mitä Kaisa ja muut naiset sanovat.
— Minä olen puolestani koettanut häntä neuvoa, miten olen parhaiten ymmärtänyt, vaan eihän panentamieli kestä päässä eikä kannantavesi kaivossa, sanoi rovasti pahoilla mielin.
— Mutta jos hänelle koettaisi antaa ruumiillista kuritusta, kun ei muu näy auttavan, ehdotteli kylänvanhin.
— Minut on lähetetty ilmoittamaan rauhan ja rakkauden evankeliumia eikä piiskurin virkaa toimittamaan, vastasi rovasti. Ja paitse sitä en luule vitsan mitään vaikuttavan noin isossa ja täyskasvuisessa miehessä. Sillä raamattu sanoo: "Jos sinä tyhmän huhmareessa survoisit niin kuin grynyt, niin ei hänen hulluutensa sittenkään luovu hänestä." Ainoa keino minusta on se, ettei perheenhaltija laske häntä kylille, ja jos ei hän hyvää tottele, niin perheen tuumasta saisi antaa hänelle huonekurin. Ehkä hän sitten vähitellen taipuisi pysymään kotona, jossa ehkä ikävissään ottaisi kirjan käteensä.