— Eivätkös mustalaiset saisi tehdä työtä niin kuin muutkin ihmiset eikä kuleksia muiden ihmisten vastuksena, työmiesten vaivannäköä nauttimassa, sanoi Yrjö. Jos joku suomalaisista läksisi tuolla tavoin kulkemaan, niin ei, lempo vie, henki eläiskään, vaan täytyisi nälkään nääntyä.
— Tuo mies ei näy ymmärtävän mitään, vastasi Kalle. Etkös sinä ole raamatusta lukenut, että Kainin suvun pitää oleman kulkevaisen ja pakenevaisen maan päällä. Siksi täytyy meidän, jotka olemme Kainin sukua, kuljeksia ympäri maailmaa, eikä meidän työmme menesty, vaikka me kuinka raataisimme.
— Turhaa lorua. Kain oli peltomies ja maa kasvoi jotta rutisi. Ja tekö olisitte Kainin sukua? Johan se suku hukkui vedenpaisumisessa, vastasi Yrjö.
— Aivan niin. Yrjöllä on oikein ja meidän Kalle ei näy tuntevan koko asiaa, vaikka puhua mälkyttää, sanoi Korri. Kainin suku hukkui vedenpaisumisessa, mutta me olemme Noakin pojan Haamin jälkeläisiä, jonka isänsä kirosi ja käski olemaan orjain orja.
— Ja sentähden te muka kulkea vetelehdätte ympäri maan ettekä kehtaa mitään tehdä? virkkoi Yrjö. Olkaapa mitä sukua hyvänsä, niin joka ei työtä tee, ei hänen syömänkään pidä; se on totuus, joka ei pala tulessakaan.
— Kuulkaahan, kunniallinen lautamies ja te hyvät talon ihmiset! Onko tuo mies enää täysjärkinen, eikö hän liene vain päästänsä sekaisin? sanoi Korri ihmetellen.
— Jos kaikki ihmiset olisivat niin täysjärkisiä kuin Yrjö-setäni ja minä, niin saisivat mustalaiset nälkään kuolla, jos eivät työtä tekisi, virkkoi Antti.
— Pitkäksi taitaisi mustalaisen päivä mennä työssä ollessa, sanoi Matti nauraen. Kerran oli mustalainen palkkautunut rukiinleikkuusen erääsen taloon. Kun päivä hänestä tuntui pitkälle, niin hän valitteli selkäänsä pakottavan ja heittäytyi selälleen vähän väliä. Toiset työmiehet uhkasivat antaa hänelle selkään, jos ei hän ahkerammin leikkaisi. Vihdoin meni päivä keski-illoilleen ja mustalainen sanoi: "Ollakka minulla pitkä salko, joka ylettyisi aurinkoon asti, niin kyllä minä tuon päivänkakkaran sysäisin sukkelammin kulkemaan." Vähän aikaa leikattuaan kehotti mustalainen toisia työmiehiä lähtemään kotia. "Eihän vielä ole päivä maillaan, mitäs isäntä sanoisi, jos me näin aikaiseen menisimme kotiin", virkkoivat toiset. "Ennen, herra kiesait, onkin yö puolessa, ennenkuin päivä maillaan", valitti mustalainen. Vihdoin tuli ilta ja työväki palasi kotiin. Illallisen syötyä kysyi isäntä: "Paljonko mustalainen tahtoo päiväpalkkaa?" "Kyllähän minulle pitäisi maksaa hyvä päiväpalkka, kun minä niin ahkeraan koko pitkän päivän leikkasin", vastasi mustalainen. "Piisaavatko ne rukiit sinulle päiväpalkaksi, mitkä sinä tänä päivänä leikkasit?" kysyi isäntä. "Hei hertta vaariseni, eihän ne mihin piisaa! Et usko isäntä kulta, kuinka ahkerasti minä tein työtä koko päivän."
Tämän jutun kuultuaan rehahtivat kaikki nauramaan, niin hyvin talon perhe kuin mustalaisetkin. Naurun tauottua Korri sanoi:
— Tuo juttu on jo niin vanha, että tuskin se lienee tottakaan.