— Olkoon totta tahi valhetta, mutta se on omaansa kuvaamaan mustalaisen luonnetta, sen laiskuutta ja ahneutta, vastasi Yrjö. He puistavat ja mankuvat mitä vain tietävät talossa olevan. Ja jos ei heille anneta, niin he uhkaavat. Ottavatpa vielä omin lupinsakin, jos niin sattuu.
— Koko minun heimossani ei ole varasta, ja jos minä tiedän kenen mitä varastaneen, niin minä sen hakkaan, jotta kukko suurimmat luut nokkii. Me kyllä otamme mitä hyvät ihmiset antavat, mutta emme varasta, sanoi Korri ylpeästi.
— Minä en tiedä mitä heimoa se mustalainen lienee ollut, joka toissa syksynä kävi Ristolan aitassa lihaa varastamassa, kertoi Yrjö, mutta nolosti sille kävi. Hän kiipesi yöllä aitan katolle ja meni katon kautta aitan yläkertaan. Lihapotkan saatuaan hän tahtoi laskeutua alakertaan ja niin päästä oven kautta ulos, jossa toinen mustalainen oli odottamassa. Tikapuita kun ei pimeässä löytänyt, hän heittäysi luukusta alas pitäen toisella kädellään kiinni yläkerran lattiasta ja toisella kädellään hän hoiti lihapotkaa. Kun hän tunsi jalkansa koskeneen johonkin esineeseen, hän heitti kätensä irti ja laskeusi huoletta alas. Mutta sikäli kuin hän laski itseänsä, taipui hänen jalkainsa alustakin. Yhtäkkiä hän tulla hurahti alakerran lattialle ja tunsi jotain kauhistuttavaa saaneensa syliinsä. Se olikin Ristolan ukkovainajan ruumis, joka oli viety aittaan ja asetettu salvon päälle laudalle, jalkapuoli ulommaksi salvoa. Sille ruumislaudan nenälle yhtyivät mustalaisen jalat, kun hän laskeusi yläkerrasta. Hänen painonsa keikautti ruumislaudan pystyyn, joten ruumis, kun oli nauhalla lautaan sidottu, keikahti laudan kanssa mustalaisen syliin. Hädissään alkoi mustalainen huutaa minkä jaksoi. Koira, joka oli tuvan porstuassa, alkoi haukkua kovasti. Tästä havahtui talon väki ja isäntä meni ulos tiedustamaan mitä Halli haukkui. Kuultuaan aitasta kovan huudon hän meni tupaan, otti useampia miehiä ja tulen keralleen ja niin tuli aittaan katsomaan, mikä siellä niin onnettomasti huutaa. Ulkona odottava toinen mustalainen, kun näki usean talon miehen olevan liikkeessä, pötki pakoon. Mentyään aittaan näkivät talon miehet miten asia oli, ottivat varkaan kiinni ja saattoivat hänet kruununmiesten haltuun. Niin hassusti kävi sille mustalaispahalle.
— Johan minäkin tuota varkautta kuulin ja tiesin että varas oli
Hemmon joukkoa, Otto nimeltä, vastasi Korri.
— Mistä te mustalaiset olette oikeastaan kotoisin ja mitä kansakuntaa te olette? kysyi Mauno-setä.
— Sitä minä en voi tarkoin sanoa, mistä meidän esi-isämme ovat tänne tulleet, vastasi Korri. Mutta eräs vanha ukko, joka jo aikojaan on kuollut, kertoi että meidän esivanhempamme ovat tulleet tänne itäiseltä maalta, missä ei milloinkaan ole talvea, ja sen maan nimi pitäisi olla hänen puheensa mukaan Intian maa ja meidän kansan nimi sint, ja sinteiksi meidän kansaa entiseen aikaan kutsuttiinkin, vaikka nyt ollaan ruvettu sanomaan mustalaisiksi. Sen ukkovainajan puheen mukaan pitäisi meitä olla paljon, ainakin yhtä paljon kuin juutalaisia, mutta ne ovat hajaantuneet ympäri maailmaa; sillä me olemme kirotut ja tuomitut kulkemaan paikasta paikkaan.
— Vieläkös mustalaiset ovat missään kirjoissa, kun ei heillä ole vakinaista asuinpaikkaa? kysyi Yrjö.
— Kah, hyvää miestä, kuinka hän puhuu! Kirjoissahan me olemme joka sorkka. Minäkin olen torpparin nimellä kirjoissa. Etkös sinä, herttakulta, tiedä, että jokainen kuningas tahtoo tietää, kuinka paljon väkeä valtakunnassa on, olivatpa ne sitten mustalaisia tahi muita, vastasi Korri.
— Olihan täällä meidänkin seurakunnassa entiseen aikaan mustalais-Aatoltti torpparin nimellä, vaikka hän kuljeksi ympäriinsä niin kuin muutkin mustalaiset. Kun Aatoltti kuoli, niin pidättivät toiset mustalaiset hänelle ruumissaarnan ja meidän Kalle-kirkkoherra sen pitikin. Hän saarnasi ensin tavallisesti, niin kuin ruumissaarnaa ainakin, mutta Kalle-herra, kun oli itse suuri koiranleuka, ei malttanut olla mustalaista tyssäämättä, vaan sanoi lopuksi: "Jaa, monta hän petti ja hevosetta jätti!" Silloin suuttuivat mustalaiset ja sanoivat toisilleen: "Lähdetään pois, lähdetään pois, jo meidän raha meni, jo meidän raha meni ja hukkaan se menikin."
— Niinhän se oli sanottavakin, kun hän haukkumaan rupesi, vaikka rahan otti. Olipa se kunnoton pappi, sanoi mustalais-Kalle.