Tämän kuultuaan Korri ensin vaaleni, sitten punastui. Hän alkoi heti puhua toisille mustalaisille omalla kielellään. Pian he olivat kiivaassa keskustelussa, jota kesti hetken aikaa. Talonväki katseli mustalaisten levotonta liikuntoa ja vanhat miehet arvelivat, että mustalaiset olivat suuttuneet siitä, kun Yrjö ja Antti heitä soimasivat; mutta pian he huomasivat että mustalaisilla oli omat tuumansa, kun Korri kysyi:
— Tietääkö Yrjö kulta sanoa, kuinka paljon niitä mustalaisia oli
Savolaisessa?
— Kaksi hevoskuormallistahan niitä Matti sanoi olleen. Kolme oli miehiä ja muut olivat naisia ja lapsia, vastasi Yrjö.
— Mihin päinhän ne lienevät lähteneet menemään? kysyi taas Korri.
— Sitä ei Matti sanonut enkä minä tullut kysyneeksi, mutta
Savolaisestahan sen saisi tietää, vastasi Yrjö.
Taas mustalaiset puhelivat vähän aikaa omalla kielellään. Vihdoin
Korri sanoi:
— Kuulkaahan kunnioitettava lautamies: jos nämä, meidän joukko, saisivat jäädä teille yöksi. Me miehet kävisimme tapaamassa niitä mustalaisia, jotka eilen Savolaisessa olivat. Ne ovat Hemmon joukkoa, ja niistä on yksi mies minulle vanhaa hevosvelkaa, niin jos minä sattuisin saamaan velkani pois. Minä olen heitä tavoitellut jo monta aikaa, mutta en ole milloinkaan heitä tavannut.
— Saavathan he olla vielä vähän aikaa ja sitten mennä toisiin taloihin yöksi; johan te nyt olette meillä olleetkin kotvan aikaa, vastasi isäntä.
— Mitä sinä Korri isännästä kiusaat. Johan meille piisaa oloa tässä talossa. Onhan niitä muitakin taloja yötä olla. Onhan meillä lavea lääni eikä tarvitse olla hyväin ihmisten vastukkeena niin kauan aikaa, sanoi vanhin mustalaisakka, joka kuului olevan Korrin äiti.
Pian suoriusi matkaan neljä riskiä miestä kahdella hevosella. Miesten mentyä alkoivat naiset pyytää emännältä papuja, jauhoja, rasvaa, lihaa, voita, kaaliksia, leipää ja villoja. Kun he näitä kaikkia olivat saaneet, he läksivät toisiin taloihin kiittäen ja Jumalan siunausta toivottaen lähteissään.