— Anteeksi olkoon, vastasivat toiset.
Kun kaikille oli anteeksi annettu, vanhukset läksivät. Miniä seurasi heitä kaatut käsivarrella. Matti vei eväskontin ja asetti sen reenseville. Mari-täti kantoi pienen Ellin rekeen ja asetti hänet vanhusten keskeen. Kaatut laitettiin vanhusten eteen ja jaloille. Hevosloimi käärittiin eväskontin ympärille.
— Suur kiitosta, rakkaat lapseni, sanoi ukko-Lauri, kun kaikki oli reilassa ja Matti antoi ohjakset isänsä käteen.
— Herran haltuun, rakkaat vanhempani, vastasi Matti, kun vanhukset alkoivat ajaa.
Matkalla ei ensimmältä puhuttu mitään, mutta kun ajettiin talojen sivuitse, pieni Elli kyseli talojen nimiä. Matkalla hevonen päristeli.
— Miksikä hevonen päristeiksee? kysyi pieni Elli.
— Silloin, lapseni, on matka onnellinen, kun hevonen päristelee, vastasi ukko-Lauri.
Vihdoin päästiin maantielle, jossa
hepo juoksi, tie helisi, reki rautainen rämisi, vemmel piukkui pihlajainen,
ja matkueehen yhtyi muista kylistä tulleita kirkkomiehiä. Muutamia virstoja ajettua alkoi kirkontorni näkyä, jonka huomattuaan mummo sanoi: