Mehiläinen meidän lintu, tuo suustasi simoa kipehille voiteheksi, haavoille paranteheksi, jotta hepo hoivan saisi, tulis jälleen terveheksi.
Näin loitsittuaan noita meni ulos. Isäntä ja Mauno-setä menivät hänen perästään talliin, jonne päästyä noita käski aukaista hevosen suun, johon hän kaasi suolalla sekoitetun hiivan ja loitsi:
Himmene nyt Hiiden hurtta ja raukea Manalan rakki syömästä sydänlihoja, hevon pernaa perkomasta!
Sitten noita otti vanteen puoliskon, jonka pingoitti, ja ampui sillä ensin vasemmalta, sitten oikealta puolelta hevosen vatsaan, kolme kertaa kummaltakin ja lausui:
Painan mä pajusta jousen, pihlajasta pingottimen, jolla ammun noidan nuolen Luojan luontokappaleesta! Ota piru pistoksesi, ammuksesi äijön poika! Ammu tuonne ammuksesi, pistä tuonne pistoksesi vuorehen teräksisehen, rautaisehen kalliohon. Mit oot tyvin työntänynnä, latvoin poies lappaele; mit oot latvoin laskenunna, tyvin poies työntäele. Ei sinulla sijoa tässä, sijankahan tarpehella, muunne muuttaos majasi, edemmä elosijasi!
Nyt noita pisti kätensä hevosen takapuolesta sisään, tuli sitten ja rutisteli hevosen sieraimia ja hieroi niitä. Kohta nousi hevonen seisoalle, puisteleisi ja päristeleisi.
— Käy nyt Matti hevosen selkään ja aja vähän matkaa jäällä, ensin hiljemmin, sitten kovemmin niin että se vähän lämpiää, pane se talliin ja anna heiniä eteen, neuvoi noita.
Matti teki sen ja hevonen alkoi syödä niin kuin ennenkin. Sitten noita sanoi Mauno-sedälle:
— Tiedätkö sinä näillä seuduin olevan kaksihaaraista petäjää tahi sellaista jossa on tuulen kopra?
— Tiedän kyllä tässä meidän kankaalla olevan tuulenkoprapetäjän, vastasi Mauno-setä.