— Niin kuin sanoin, pidetään kuuta ei ainoastaan yleisen ajan määrääjänä, josta vuoden vaiheet tiedetään, vaan myös varsinkin pimeällä vuoden ajalla katsotaan kuusta ynnä muista taivaanmerkeistä ylösnousunkin aikaa. Niinpä esim. neuvotaan morsianta, jos ei talossa olisi kukkoa, joka laulullaan ilmoittaa päivän tuloa, pitämään kuusta vaaria, niin kuin siitä runo laulaa:
Kun ei kukkoa talossa, pidä kuuta kukkonasi, Otavaista oppaanasi: käyös ulkona usein, käyös kuuta katsomassa, Otavaista oppimassa, tähtiä tähyämässä. Konsa oikeittain Otava sarvet suorahan suvehen, pursto perin pohjoisehen: silloin on aikasi sinulla nousta luota nuoren sulhon, saada viereltä verevän, saada tulta tuhkasista, valkeata vakkasesta, tuli puikkohon puhua, lienosti levittämättä.
Niin kuin jokaiselle on tuttua toimitetaan erityisiä töitä erityisillä kuun ajoilla. Kaikki tärkeimmät asiat, joille toivotaan onnellista menestystä, toimitetaan yläkuulla. Niinpä esim. kaski hakataan yläkuulla, ja samoin toimitetaan istutukset ja jos mahdollista niin kylvökin yläkuulla. Huoneiden rakennustapeet ja työkapineiksi tarvittavat puut hakataan yläkuulla, vuoden pimeimmällä ajalla sydänkuulla. Naimiskaupat aloitetaan ja lemmennostot ynnä muut semmoiset toimitetaan yläkuulla. Jota vastoin ne asiat, joiden pitää raukeaman, toimitetaan alakuulla. Pärepuut kaadetaan alakuulla, jotta ne paremmin turtaantuisivat ja kuolisivat. Tupa kylmätetään alakuulla, jotta torakat ja muut syöpäläiset paremmin kuolisivat ja häviäisivät.
— Mutta kukas tietää mitä varten kuu välistä pimenee? kysyi Suutarin
Pekka.
— Kuun syöminen eli pimeneminen ennustaa joko sotia, nälkävuosia, ruttotautia tahi jotakin muuta Jumalan vitsausta, jolla hän tätä syntistä kansaa rankaisee. Välistä taas kun joku hirmuvaltias, pakanallinen kuningas, kiduttaa ja rääkkää viattomia alamaisiansa, jota ei kuu hennoitse katsella, niin hän siksi kätkee kasvonsa.
Näissä keskusteluissa kului ilta rattoisasti ja illallisen ajan ehdittyä menivät naapuritalojen miehet kotiinsa ja Niemelän nuoriso myöskin palasi kylältä, jonka jälkeen naiset toimittivat tavalliset ilta-askareensa. Sen jälkeen syötiin illallinen ja pantiin maata.
Seuraavana päivänä päivällisen perästä läksivät vieraat talosta. Emäntä laittoi heille tuomisiksi piiraita ja ohraleipää. Korjuksen nuorikko jäi oljamiin. Näin päättyivät kevätkestit.
* * * * *
Perjantaina ennen virpo- eli palmusunnuntaita leipoi Niemelän emäntä suuren uunillisen rukiisia virpokaakkuja. Seuraavana lauantaina jo aamusta alkain alkoi kulkea talossa virpojia. Niitä oli vanhoja miehiä ja naisia sekä lapsia, joilla kaikilla oli torppasäkit ja muutamilla miehillä tuohikontit olkapäillä, joissa he kantoivat virpovitsoja, urvuille puhjenneita pajunoksia. Heti tupaan tultuaan ja hyvän päivän sanottuaan he alkoivat virpoa eli pajunoksilla lyödä selkään emäntää sanellen puolilaulaen seuraavan runonpätkän:
Virvon, virvon vitsaksilla, pieksän pajun varpasilla tuoreeksi, terveeksi tulevaksi vuodeksi: emännälle lehmäonni, orit-onni isännälle, vuonaonni miniälle, naintaonni tyttärelle! Kuin monta varpaa, niin monta vasikkaa, kuin monta oksaa, niin monta oritta, kuin monta urpaa, niin monta uuhia, kuin monta haaraa, niin monta sulhasta!