Sunnuntaiaamupuolella kävi vielä virpojia, mutta puolelta päivältä ei enää ketään käynyt. Jos joku epähuomiossa sattui tulemaan puolen päivän jälkeen, niin sen virpovitsat nostettiin tuvan uuninpatsaan päähän, eikä annettu mitään antimia. Naapuritalojen lapset, jotka eivät olleet köyhät, kävivät sunnuntaiaamuna virpomassa, vaan näille ei annettu mitään, pyydettiin vain tulemaan virvontapalkoilleen pääsiäisenä, jolloin heitä syötettiin ja annettiin kananmuna virvontapalkaksi.
Piinaviikolla, pääsiäisenalusviikolla, ei syöty mitään rasvaisia ruokia, eikä kierotorstaina mitään kierretty: ei kehrätty, ei kerrattu eikä vitsaakaan väännetty. Pitkänäperjantaina ei syöty muuta ruokaa kuin mämmiä kauraisen leivän kanssa. — Lehmiä ei juotettu sinä päivänä; eivätkä muutamat antaneet lapsensa imeä, ennen kuin aurinko oli laskenut. — Ei myös käyty koko sinä päivänä toisissa taloissa, vaan aamupuolella käytiin kirkossa ja iltapuolella luettiin Kristuksen kärsimisen historiaa ja laulettiin piinavirsiä. Seuraavana lauantaina jo varhain aamusilla keitettiin ja paistettiin pääsiäisen varalle ja iltapuolella pestiin tupa.
Pienemmät pojat olivat ahkeraan työssä pääsiäiskiikkua valmistaissaan. He ottivat puuröykystä tuoreen koivun, jonka sovittivat kahdelle tasakkain olevalle suojan salvaimelle, toivat sitten metsästä pari hienon aisan kokoista koivua, joiden latvat he varistivat lämpiävän riihen uunissa, kiersivät ne raksukalleen ja laittoivat kantapajun koivujen tyveen. Näin valmiiksi saatu liekku (kiikku) pantiin raksista riippumaan kiikkupuuhun. Tällä tavoin valmistetussa kiikussa sitten pääsiäisenä pienemmät pojat ja tyttöset kiikkua heiluttivat.
Jos pääsiäissunnuntaiaamuna aurinko paistoi noustessaan, tiedettiin hyvän marjakukkavuoden olevan tulossa. Mutta jos päivä oli pilvessä noustessaan, niin marjain kukat panee halla seuraavana vuonna. Variksen sanottiin tekevän ensimmäisen munansa pääsiäissunnuntaiaamuna, vaikka olisi kuinka pakkanen tahansa.
Löysäläiset ynnä ne joilla ei omaa hevosta ollut, menivät jo kierotorstaina kirkolle ja olivat kirkossa pitkänäperjantaina sekä molempina pääsiäispäivinä. Kortteeria olivat he joko pitäjäntuvassa, pappilan perheentuvassa tahi kirkon naapuritaloissa. Vasta pääsiäismaanantaina kirkonmenojen perästä he tulivat kotiinsa.
Pääsiäissunnuntaina ajoi nuori väki kirkolle. Ken ei päässyt hevosella, se astui jalkasin. Kirkolta päästyä ajettiin jäillä kilpaa, jos nimittäin keli myöten antoi. Kun usea hevonen oli rahdin teossa ynnä muissa raskaissa vedoissa rasittunut, niin eipä pääsiäisenä enää kilpaamisesta ollut paljon haaraa. Rikkaiden hevoset kyllä jaksoivat kilpailla. Siksipä sanottiinkin:
Joka mies jouluna kilpaa, se mies, ken pääsiäisnä.
Pääsiäismaanantaina kävivät vanhemmat ihmiset kirkossa ja nuorempi väki korjaili Aittamäellä olevaa napakiikkua. Iltapuolella päivällisen perästä kokoutui kylän nuoriso Aittamäelle kiikkumaan. Sinne tuli poikia vieraistakin kylistä. Muiden muassa saapui sinne Lippolan Juhanakin, joka kiikutti kaikki Niemelän tytöt, ensin vanhemmat ja sitten Kaisan viimeiseksi. Juhanalla ja Kaisalla näkyi olevan paljon puhelemista keskenään, eikä kukaan kylän nuorisosta sitä kariksi katsonutkaan, kun tiesivät heidän olevan kaukaista sukua keskenään, vaikka ei kukaan, eivät asianomaiset itsekään tienneet, missä suhteessa he olivat toisilleen sukua. Mutta hengenheimolaiset he kyllä tiesivät olevansa ja semmoisina he rakastivat toisiaan.
Iltahämärissä pyysi Niemelän Antti Lippolan Juhanaa kotiinsa. Siellä syötettiin ja juotettiin vierasta ja pyydettiin jäämään yöksi, johon Juhana ilomielin suostuikin. Tästä oli Kaisa niin hyvillään, kuin olisi ollut seitsemännessä taivaassa.
Seuraavina päivinä, tiistaina ja keskiviikkona, ei vielä mitään varsinaista työtä toimitettu, kun ne päivät pidettiin puolipyhinä, ainoastaan pienempiä käpellystöitä toimiteltiin. Naiset neuloivat tahi ompelivat ja miehet korjailivat jalkineitaan ja työkapineitaan.